Nean tarina

Kuukausi lähenee uhkaavasti loppua.Tänään lähdin töistä vähän aikaisemmin.Askelkin tuntui kevyeltä ja hymy nousi väkisin huulilleni.Jotenkin kaikki tuntui paremmalta.Hyräilin radion mukana”aikuista naista” ajaessani kohti vuokra kämppää.Minun on huomenna luovutettava sen avaimet.Kävin tänään siivoamassa asunnon.En ollut saanut aikaisemmin sitä tehtyä.Nyt oli pakko.Olin yllättynyt omasta reaktiosta kuinka hyvälle tuntui päästä siitä asunnosta lopullisesti eroon.Jokin vaihe elämässäni tuntui jäävän taakse.

Minulla ei ole kauheasti hyviä muistoja tuosta asunnosta.Vuokrasin sen miehelleni keväällä ja ehdin jo sen kerran irtisanoakkin kun mieheni muutti takaisin kotiin, mutta tilanne kotona kärjistyi niin nopeasti ,että sain sen vielä takaisin.Salaa öisin kun mieheni oli töissä ajoin tavaroitani tuonne asunnolle.Se oli rankka kokemus touhuta yksin öisin ja vielä työt päälle.Silloin vielä minulla oli nämä kaksi sivutyötäkin .En ehtinyt kaikkea viedä, mutta tärkeimmät kuitenkin asumisen kannalta.

En siellä kuitenkaan ehtinyt paljon viettää aikaa ,koska koti-ikävä vaivasi ja halusin kuitenkin pitää mieheeni yhteyden ja hakea ratkaisua ongelmiimme.Olinkin lähes joka yön juhannuksen jälkeen kotona, mutta tavarat asunnolla.Se piti mieheni kurissa ja elämämme aika rauhallisena.Minulle se asunto merkitsi kuitenkin pahan tilanteen sattuessa turvaa.Pelkäsin kuitenkin koko ajan mieheni mielialan vaihteluita.Hän kun kuitenkin joi edelleen reippaan puoleisesti.Masennuslääkkeet olivat kuitenkin jo alkaneet tehota ja näytti siltä että elämämme pääsee raiteilleen eikä niitä kamalia raivokohtauksia ollut enää tullut.Uskoinkin että pahin on jo takana päin, mutta se oli vain tyyntä myrskyn edellä.

Mieheni syntymäpäivät aiheuttivat hankaluuksia.Hän oli kutsunut vieraita meille useammaksi yöksi ja järjestänyt megabileet saunailtoineen ym. juttuineen ja niitä juhlittiin kaksi päivää.Olin jo ilmoittanut hänelle edellisenä vuotena etten sitten näihin juhliin osallistu millään tavalla, koska tiesin etten jaksaisi niitä järjestää eikä voimavarani/tunnetilani olisi juhlakunnossa.Mieheni loukkaantui kun en osallistunut ja olin yötä kämpällä hänen juhlaviikonlopun ajan.Sitten menin taas takaisin kotiin.Hän sai kuitenkin tuosta kimmokkeen aloittaa uhkailut ym. kuviot alusta.En enää tiennyt mitä tehdä.Mikä mieheeni oli taas oikein mennyt?

Ahdistuin.Asiat alkoivat olla jo todella huonosti.Hän muuttui vainoharhaiseksi.Hän kyttäsi vieressä minua kun kävin suihkussa, kun lähdin ulos hän tuli perästä jos menin talon taakse,kun olin sisällä hän vakoili minua ikkunoista jne.Olin koko ajan valvonnan alla.Puhelimeni oli joko kiinni tai äännettömällä koko ajan ettei sen soiminen aiheuttaisi hulluuskohtausta.Työkaverinikin huomasi muutokset minussa ja yhdessä asiaa pohdittuamme tulimme siihen johtopäätökseen, että hän on jättänyt lääkkeensä pois.Varovasti tiedustelin asiaa ja niin oli käynytkin.Syntymäpäivien jälkeen hän ei ollut ottanut lääkkeitään.Syyksi hän sanoi että minä olin sanonut ettei niistä ole mitään hyötyä.En kyllä itse muista sellaista sanoneeni ,vaikka olen sitä miettinyt.Viimeinen niitti oli kun en suostunut luovuttamaan kännykkääni hänelle.Silloin hän sai kohtauksen joka kauhistuttaa minua vieläkin.Se oli jotain vielä suurempaa kuin aikaisemmat.Hän oikein tärisi ja puhkui.Hetken perästä hän seisoo edessäni leipäveitsi kädessä ja huutaa “Nyt akka saatana laitat sen kännykän tähän”.En voinut muuta kun rukoilla että pääsen lähtemään hengissä ulos .Olin aivan järkyttynyt ja sekaisin pelosta.En muista miten pääsin talosta ulos.

Viimeiset viikot jotka asuin kämpällä eivät enää tuntuneet turvallisilta.Turvattomuuden tunnetta lisäsi tieto siitä että hänen kaverinsa asui alapuolellani.Hän kävi siellä usein.Lähes joka päivä.Pelkäsin ovikellon soittoa.Mainosten jakajaa.Miestäni että hän odottaa ulko-ovella.En uskaltanut pitää puhelinta päällä, koska hän soitteli ja lähetti viestejä koko ajan.Olin vankina omassa asunnossa.Siitä oli tullut minunkin vankila.Miehenikin sitä kutsui vankilaksi  sillon kun asui siellä.Meillä oli kuitenkin eri syyt mitkä siitä teki vankilan.

Niin aloin etsiä asuntoa itselleni.Turvapaikkaa johon hän ei löytäisi.Ja niin löysin tämän paikan.Salaisen paikan .En oikein enää jaksanut uskoa suhteemme mahdollisuuksiin.Salaa öisin ajoin tavaroitani tännekkin.Ettei hän saisi tietää että olin muuttamassa pois.Kovasti hän kyselee tutuiltani, että missä asun.Kukaan ei vielä toistaiseksi ole kertonut.Tosin tästä ei vielä tiedä kun muutama henkilö.

Nyt olen sen “vankilan” siivonnut ja samalla siivonnut nekin muistot pois elämästäni, jotka siellä ollessa ahdistivat.Huomenna se on kokonaan luovutettu.