Voi miten ikävä voikaan olla “toista miestä”.Kaipaan häntä niin että oli pakko hiukan itkeä.Hänestä ei ole kuulunut perjantain jälkeen mitään.Kuinka kaipaankaan hänen hellää suudelmaa.Sitä katsetta ja kosketusta joka on kuin höyhenen sivallus ,mutta tuntuu läpi kehon kuin sähköisku.Rakastan yhä häntä ja haluan myöskin.Haluaisin osoittaa hänelle tien rakkauden ympäröivään maailmaan.Kunpa hän sen minulle soisi edes kerran.Näin hänet unessa.Oli tosi lutunen.
Uusi nettituttavuuteni ei ollutkaan se mitä etsin.Ilmoitus oli sellainen kun pitikin paitsi valehteli ikänsä ja kirjoittelu sujui hyvin.Puhelimessa puhuminen sitten vei pohjaa pois.Petyin kun en kuullut enkelin laulavan äänessä.Tapaan hänet kyllä ettei jää myöhemmin mieltä kaivelemaan.Tiedän kuitenkin jo nyt ettei hän ole oikea minulle.Liian sitova.Minulle tuli ”mauno” mieleen.Se on tyyppi joka ei osaa jättää ihastuksen kohdetta rauhaan vaikka kieltää.
Nyt mietin pitäisiköhän minun ottaa rakkaaseen yhteyttä vai jäänkö odottamaan hänen yhteyden ottoaan.Tiedän että hänellä on kiireitä,mutta ainahan yleensä edes yhdelle viestille on tilaa.Jään siis odottamaan.Perjantaina laitan viestin lomalle lähdöstä.
Miehenikin kävi mielessä tai unessa.En ole varma olinko jo hereillä.Se hyvä puoli ,jonka kanssa olin etelässä.Hän hymyili minulle.Hän oli se normaali johon rakastuin.Kylläpäs muistot sattuu.Itku tulee ei voi mitään.Millonka tää on ohi?
Ei kommentteja toistaiseksi.
