Niinhän siinä meinaa käydä että aikani alkaa käymään vähiin täällä.Exäni hermo alkaa kiristyä.Hän ei ole juonut yhtään kokonaiseen viikkoon ja se alkaa näkyä erilaisena oireiluna.Hän minulle ilmoittikin että aikoo viikonpäästä ottaa perskännin.Aikoo juhlia päivää jolloin tein hänen elämästään helvettiä kertomalla toisesta miehestä.Pyysi oikein jos tekisin kakunkin.No minä siihen sitten totesin vain että hyvä kun kertoi jo nyt että tiedän olla pois silloin täältä.Vastaus ei miellyttänyt ja antoi minun ymmärtää että lähtemiseni tarkoittaa myös avainten luovuttamista.Vahingossahan hän paljastaa mitä suunnitelmia hänellä on.Oli siis oikein oikeusaputoimistosta kysellyt tätä asiaa .Kyllähän minä sen tiesin että hänellä on oikeus pyytää avaimeni pois.En vaan luota häneen ja siksi olen ne pitänyt.Sovimmehan että ilmoitan ensin tulostani ja ei minulla tänne ole aikaisemmin asiaa ollutkaan.Halusin pitää kiinni aikaisemmin sovitusta.Nyt tuli kuitenkin tämä minun remppa ja kissani on myös täällä.
Hän todella tekee ilkeitä asioita ja jotkut kyllä vielä tahtovat upota minuun varsinkin hänen ankara äänensävynsä ja se sellainen ääni jota käytetään kun heristellään sormea torumis mielessä.Pakko myöntää että sydän alkaa hakkaamaan ja puolustusreaktio käynnistyy.Hän vielä ihmettelee miksen rakasta vieläkään häntä.
Tänään hän on jo itkenyt useampaan otteeseen.Tarkoitus on herättää minun myötätunto,mutta en aio reagoida siihen kun se vaan tukisi hänen vääristynyttä käyttäytymismalliaan.Olen tänään tehnyt omia paperitöitä ja valmistautunut pika lähtöön.Hän ei ole ikinä pystynyt katsomaan kun minä teen töitäni ja nytkin hän lähti ensin kylälle ja palattuaan sieltä purskahti itkuun kun en antanut hänelle huomiotani kuten ennen.Hänen on todella vaikeaa tajuta etten minä ole häntä varten vaan itseäni varten.Viimeksi tuossa pillahti itkuun kun menin nettiin surffailemaan.Kävi koko ajan tarkistamassa missä sivustoilla liikun.No minä olin turvallisilla sivuilla ja “jäin kiinni “myös ei sallituilta sivuilla käynnistä.Hän teki hyökkäyksen koneelleni ja sanoi “äkkiä pois” No minä siihen että olen missä huvittaa.Hän sitten suuttui ja heitti minua kissanlelulla.Yritti vielä vedota minuun toisellakin tapaa eli sanoi että hänellä on minua niin kova ikävä.Minä siihen että kannattaa miettiä mitä oikeasti on ikävä.Nöyrää kotiapulaista vai minua jota ei edes oppinut tuntemaan näiden vuosien aikana.
Nyt hän lähti pakolliselle reissulleen.Itki ja nieli pettymyksen kun minuun ei tehoa mikään millä aiemmin on minut saanut kontrolliin piiriin.Täytyy sanoa että hän on koventanut selvästi otteitaan eilis illan jälkeen.Erehdyin meinaan sanomaan että meillähän on nyt mennyt jo ihan hyvin.Sen jälkeen alkoi paskaa lentää silmille ja tunsin tiettyjen lauseiden sisältävän uhkailua.Ei suoranaista mutta kuitenkin täysin sellaiseksi tulkittavissa.
Lähtiessä äsken hän sanoi ettei ole tonkinut papereitani ja tietokonettani.Koko ajan on tuossa sitä tehnyt silmieni edessä.Sanoin jo ettei ne ole hänen papereitaan ja kuittejaan.Kiinnostaa kovasti asiani.Nyt hänellä on jo taas eri versio siitä miten on saanut osoitteeni selville kun sanoin ettei hän ole voinut saada sitä mistään normaalein keinoin.
Hän sanoi myös olevansa minulle kateellinen kun olen niin vahva ja voimakas.Eli hän on huomannut minun seisovan sanojeni takana enkä ole pompoteltavissa.Luulen että en täällä ole enää kun muutaman päivän.Hän selvästi alkaa koventamaan otteitaan.Hän ei jaksa skarpata ja se alkaa tuomaan esiin hänen oikean luonteensa.Sanoinkin illalla kun uhkailut alkoivat että kiva kun olet taas oma vittumainen itsesi.
Onneksi minun on helppo lähteä.Hän ei selvästikkään ymmärrä mitä on rakkaus.Hänelle se on sitä että vaimo tekee kaiken häntä miellyttääkseen ja sysää omat tarpeet sivuun.Myös naisen pitää tuntea mustasukkaisuutta ja myös kokoajan itkeminen kertoo hänestä sen että rakastaa toisiaan.Myös hänellä on nyt pelättäviä asioita minun suhteen.Kerroin hänelle avoimesti että olisin hankkinut lähestymiskiellon jos olisi tullut asunnolleni ilman kutsua.Osoitteeni kun olin muuttanut siten ettei sitä mistään saa.Toinen asia joka häntä pelottaa on se että jos vaikka hänen uudelle naiselleen kerron kaiken hänen narsistisesta luonteestaan ennen kun hän saa tämän tapauksen sidottua ja alistettua valtansa alle.
Sanoin myös miehelleni että kunnioitus toistakohtaan täytyy ansaita.En luota mieheeni yhtään ja totta en myöskään kunnioita,mutta en vihaakkaan.Oloni on edelleen tyyni ja rauhallinen.Ehkä hieman alkaa tulla pelkoa mukaan.No muutama päivä vielä katsellaan ja jos menee hullummaksi niin lähden seuraavaan osoitteeseen.
Olen edelleen ylpeä siitä etten ole mennyt hänen kotkotuksiinsa mukaan ja en ole alkanut riitelemään.Tiedän että hän on tyytyväinen vasta kun minä itken ja murrun…
Se jäi vielä sanomatta että en vieläkään pysty kirjoittamaan tai kommentoimaan mitään kun hän on läsnä koska hän haluaa tietää mihin kirjoitan ja miksi.Sitä taas minä en halua hänelle kertoa.Jotain haluan pitää omaakin.Sehän on ollut yksi hänen pakonomaisista piirteistään.Minulla ei ole saanut olla omia ajatuksia eikä mitään mitä hän ei tietäisi.Nyt siis teen tätä salaa.Joten en osaa sanoa onko tämä vielä sitä taantunutta johon pitäisi vielä tehdä muutos.En kuitenkaan halua ärsyttää liikaakaan.Asiat joista keskustelemme ovat kuitenkin hänelle isoja asioita vaikka niiden pitäisi olla ihan peruskamaa.Hän kokee ne asiat joista sanon hänelle että haukun häntä koko ajan vaikka selitän että hän ei saa niin sanoa koska se on uhkailua tai kiristämistä.Hän kokee että minä syytän häntä.Mitä mieltä olette.Onko ne vastaukset joita eräässä kirjoituksessa oli niin syyttäviä?
Kommentti dulchinea — 2.2.2008 @ 20.01
Eikös sun olisi jo syytä vaihtaa majapaikkaa, jos otteet kerran on kovenemassa? Selvästihän exäsi kerää jotain suurempaa purkausta ja kiehuttaa jo itseään sitä varten. Älä odota tuota viimeistä pisaraa, kun tiedät jo tehneesi oikean ratkaisun. Sun ei tarvitse enää vakuuttaa itseäsi, tiedät jo tarvittavan. Toisaalta voisi olla exällesikin vähemmän ahdistavaa, jos et siellä ole. Ja vaikka ei olisi, niin sun ei tarvitse enää tietää sen kotkotuksista. Koetahan jaksella siellä!
Kommentti Sade — 2.2.2008 @ 20.49
Oot sade ihan oikeassa.Tota samaa ehdinkin jo ajatella tuon kirjotuksen jälkeen.Taitaa tosiaan kerätä isoa pilveä.Mä pakkaan huomenna itseni täältä pois ennenkun tapahtuu jotain tosi vakavaa.
Kommentti dulchinea — 2.2.2008 @ 21.26
Hyvä kuulla, aloin jo tosissaan huolestumaan sun puolesta. Saat säkin sitten olla omassa rauhassas ja tehdä mitä tykkäät ilman että joku on kyttäämässä. Hyvä ratkaisu!
Kommentti Sade — 2.2.2008 @ 21.35
Samat sanat kuin Sade. En ole oikein tiennyt edes mitä kommentoida, olen vain seurannut huolestuneena tilannettasi..
Kommentti Anis — 3.2.2008 @ 0.22
Täälläkin päässä ollaan oltu sanattomia ja huolesta sekaisin. Älä missään nimessä jää odottelemaan, että tulee se viimeinen niitti. Etköhän sä jo tiedä mihin kaikkeen X pystyy, joten älä jää sitä odottelemaan. Jos ei ole paikkaa minne mennä niin mennä vaikka turvakotiin. X miehesi tarvitsisi hoitoa ihan oikeasti. Harmi kun hän itse ei tunnu sitä tajuavan. Mitä hän saa käytöksellään aikaan sinussa ja itsessään. Sen kyllä varmaan tietää mitä sinussa saa aikaan ja nyt on hämillään kun tutut konstit ei suhun enää tehoakkaan. Se jos mikä on pelottavaa, kun ei tiedä mitä hänen päässään liikuu. Hän voi turhautuneena “koventaa otteitaan” ja en usko, että sitä haluat jäädä todistamaan.
Voimia paljon sulle ja äkkiä livakkoon sieltä!!!
Kommentti voimissain — 3.2.2008 @ 0.36
Kiitos Sade Anis ja Voimissain! Kiva kun kävitte kommentoimassa.En tiennyt että se kuulostaa näin huolestuttavalta. Se ei ole onneksi minun tehtävä saada häntä tajuamaan,mutta eilis iltaisen keskustelun jälkeen taisin saada hänet tajuamaan joitakin asioita.Nyt toivon että hän osaa hakea niihin apua.Minä täältä poistun ja koetan käydä välillä kirjoittamassa kuulumisia.Exän kanssa välit on nyt paremmat kun eilen ja siksi nyt onkin hyvä lähteä .Tilanteet kun tahtovat muuttua niin äkkiä.
Kommentti dulchinea — 3.2.2008 @ 11.29
Eipähän sitä koskaan toisen tilannetta tiedä, mutta kyllä minäkin huolestuin, ennen kuin nyt luin, että olet jo poistunut paikalta.
Kerrohan sitten taas kuulumisia kun ehdit!
Kommentti dolce — 4.2.2008 @ 18.48
Kiitos Dolce tuestasi:)Palaan kun ehdin ja pystyn.
Kommentti dulchinea — 8.2.2008 @ 14.07