Jouduin antamaan periksi ja hain sairasloman ja kävin verikokeissa.Ensi viikolla kuulen mitä tuolta varpaasta löytyy.Varvas on nyt todella kipeä koko ajan ja turvoksissa.Sain siihen lääkekuurin ja hain kepit että pääsen liikkumaan.Pitäs auttaa noiden lääkkeiden kihtiinkin.Jotenkin minusta tuntuu että se ei ole kihtiä,mutta jotain tulehdusta siellä kuitenkin on.Eniten pelkään reumaa.Sitä en enää halua näiden muiden vaivojen lisäksi.Minulla oikeastaan menikin liian hyvin.No en vaivu vielä kuitenkaan synkkyyteen.
Sain vihdoinkin kulmakaappini.Kuten epäilinkin ei sen nouto sujunut ongelmitta.Eräs koristelista siitä uupuu ja joudunkin menemään liikkeeseen uudelleen sitä noutamaan.Samalla kyllä reklamoin siitä.Ei tuo ihan ehjä ole vieläkään.Nyt se seisoo kasattuna nurkassa ja odottaa että laittaisin sinne jotakin.En ole vielä päättänyt mitä astioita sinne laitan.Ehkäpä lasit olisi ainakin sinne laitettava.Ihan nätti se kyllä on ja kuin tuohon nurkkaan tehtykin.Just sopiva.
Verojen teko tökkii ja nyt yritänkin hiukan nollata ajatuksia ennenkun käyn uudelleen pohtimaan noita alveja.Ne on vieläkin minulle täys arvoitus.Eiköhän se tästä suttaannu.Ekax kuitenkin taidan kasata tietokonepöydän että pääsen tulostamaan lanketteja kun ei minulla kaikkia ole tarpeeksi.Tämä puuhastelu on oikein kivaa välijumppaa varsinkin kun näkee mitä on saanut aikaiseksi.
Lopuksi tähän laitan psykologilta saamastani kirjasta lainauksen.Toivottavasti tämä herättää uusia ajatuksia.Tämä on Anthony de Mellon kirjoittama Havahtuminen.
“Eräs mies löysi kotkan munan ja pani sen kanalassa kananpesään.Kotkanpoikanen kuoriutui tipuparvessa ja kasvoi yhdessä niiden kanssa.Koko elämänsä ajan se uskoi olevansa kana ja teki mitä kanat tekivät.Se kuopsutti maasta matoja ja hyönteisiä.Se kotkotti ja kaakatti.Se saattoi räpyttää siipiään ja lentää ilmassa muutaman metrin.
Vuodet kuluivat ja kotkasta tuli hyvin vanha.Eräänä päivänä se näki mahtavan Kotkan liitävän yläpuolellaan pilvettömällä taivaalla.Se kaarteli sulavan majesteettisesti voimakkaissa ilmavirtauksissa hädin tuskin liikauttaen vahvoja kultaisia siipiään.Vanha kotka katseli sitä lumoutuneena.
Mikä se on? se kysyi.
Se on kotka,lintujen kuningas.Se kuuluu taivaalle.Me kuulumme maahan.Me olemme kanoja .vastasi naapuri.
Niin kotka eli ja kuoli kanana koska se luuli olevansa kana .”
Jos meille kerrotaan mitä olemme,niin emme ehkä koskaan saa tietää mitä olemme ja miksi voimme tulla.Tämäkin päivä on mennyt niin ettei ahdista mikään.En osaa edes tuosta jalasta stressata tämän enempää.Se mikä on tullakseen,niin se tulee. Tämä stressitön ajattelutapa tekee ihmeitä ja nykyään minua hymyilyttää se kuinka paljon aikaisemmin stressasinkaan ihan turhaan ja vieläpä asioista jotka eivät edes minulle kuulu.
Hyvä, että menit sinne lääkäriin. Toivottavasti se paljastuu vain joksikin viattomaksi tulehdukseksi. Stressikin voi teettää kaikenlaista, kun vastustuskyky alenee. Jaksamista sulle. Ei tosiaankaan ole kiva sairastella ja olla sairaslomalla. Mulla on jo 5 viikko meneillään näiden selkävaivojen kanssa
Kommentti Sade — 28.2.2008 @ 21.05
Kylläpä me ollaankin raihnaista sakkia! Pikaista paranemista sullekin Dulchinea.
Ja oli muuten hienolla tavalla ajatuksia herättävä tuo kertomus kotkasta. Naulan kantaan!
Kommentti Anis — 28.2.2008 @ 21.19
Paranemisia myös minä toivottelen täältä! Mahtavaa, että olet tajunnut sekä löytänyt keinon käsitellä stessiä. Silloin on monta murhetta vähemmän
Kommentti voimissain — 29.2.2008 @ 3.03
Toivottavasti varvas tulee kuntoon eikä kyse ole mistään vakavammasta.
Kotkajuttu oli mainio! Minä olen varmaan juuri tuollainen kanakotka joissakin asioissa.
Kommentti dolce — 29.2.2008 @ 15.17
Kiitos ystävät ja toipumista myös muille sairaille:)
Jalka ei ole pahempi muttei parempikaan.Kiputulehduslääke pistää väsyttämään mutta ei vie kipuja pois kokonaan.Tämän säryn kanssa on nyt elettävä kunnes tiistaina saan tietää koetuloksista jotakin.Taidan huomenna hakea tuota toistakin lääkettä tähän särkyyn.
Kommentti Dulchinea — 29.2.2008 @ 20.57