19.3.2008

Tällä hetkellä koko elämä on täynnä odotusta.Monenlaisia odotuksia.Nyt odotan,että sopimusmies tulisi käymään.Hän ei eilen saapunut.Ilmoitti illalla että tuli muuta menoa.Toivottavasti tulee tänään,että saan olla jännittämättä ja sotkea rauhassa.
Sitten odotan pääsiäisen pitkää lomaa ,että pääsen laittamaan kotia kuntoon.Kävin ostamassa jo suklaamunia ja tulppaaneita ison kimpun…niin ja mämmiä.Aion rentoutua kunnolla ja hemmotella itseäni.Varastossa on vielä monenlaista roinaa setvittävänä.Verhot odottaa silittämistä, jne.
Odotan myös ystävän näkemistä.Hänellä on pesuainekutsut.Pääsen pitkästä aikaa muihinkin kuvioihin.
Odotan myös eropapereiden saapumista,että saa hommaa vietyä eteenpäin ja saa talon myyntiin.Sen elämän vaiheen päättymistä.Se aika koittaa kohta.Ehkäpä kolmen viikon päästä ja siitä vielä jokunen aika.Helpotus tulee olemaan iso.
Täytyy myöntää että odotan myös näkeväni toisen miehen aikaansaannoksia…no voisin kyllä nähdä häntäkin.Kunnon juttutuokiosta on jo aikaa kovasti.Odotan myös kuulevani häneltä onko lupaukset toteutettavissa.Onko mikään mitä hän on sanonut ollut odotusten arvoista.Onko ylipäätään mitään odotettavaa sieltä suunnasta.
Odotan myös kesää ja sitä mitä se voisi minun elämään tuoda.Kesälle olinkin ehtinyt jo suunnitella monenaista,mutta suurin osa näistä odotuksista ei toteudukkaan.Täytyy tehdä uusia suunnitelmia.
Missä tässä nyt mennään?Onko elämäni muuttumassa tylsäksi odottamiseksi?Enkö voisi vaan pistää vaihteen silmään ja olla odottamatta?Alkaisin ihan oikeastikkin elää.Luulen että vasta kun exän kanssa asiat ovat 100% selvät voin vasta lakata odottamasta.Nyt olen tämmöisessä välivaiheessa.En maassa muuten ilmassakaan.Leijun tuulen vietävänä eteenpäin.Onneksi kesä on tulossa ja siitä ei voi alkaa muuta kun uusi upea vaihe elämässä.
On ollut mukava käydä lukemassa toisten juttuja.Miten heillä menee prosessi eteenpäin.En vaan aina saa sanotuksi mitä haluan ja usein jää kommentoimatta sen takia.Monesti olen alkanut kirjoittamaan ja huomannut etten saa laitettua sanoja ymmärrettävään muotoon.Nytkin minulla on sellainen vaihe menossa etten saa aikaiseksi kirjoittaa kunnon kommentteja.Olen kuitenkin hengessä mukana tukemassa taipaleella kohti parempaa huomista.
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.
Paluuviiteosoite
Onnellista odotusta!
(siis noin sanoessa voisi luulla, että odotat vauvaa…)
Eihän nuo asiat joita odotat, niin kovin kaukana ole. Hyvä niin. Säälittävämpiä ovat ne, jotka odottavat vaikkapa eläkkeelle pääsyä, kun on “enää” 7 vuotta jäljellä. Ja sitten jos ovat vielä hengissä silloin, huomaavat että eihän siellä eläkkeellä niin hauskaa olekaan…
Kommentti dolce — 19.3.2008 @ 18.25
Kiitos Dolce:) Jotkut odotuksistani saattavat olla kaukanakin ,ellen tajua ajoissa lakata odottamasta.Toisaalta on hyvä että onkin jotain odotettavaa vaikka siitä saattaa seurata pettymyskin.
Täytyy kyllä sanoa että pääkoppa on aika tyhjä tällä hetkellä.Ollut koko viikon.
Kommentti Dulchinea — 19.3.2008 @ 19.23
Välillä on hyväkin antaa pään olla “tyhjäkäynnillä”, niin minäkin teen. Tai ainakin yritän tehdä… :=)
Olen lukenut blogisi läpi ja olen kovastikin hengessä mukana, vaikka minulla myös on kommentointi jäänytkin vähiin.
Kommentti Syntappi — 19.3.2008 @ 19.44
Kiva Syntappi kun poikkesit kommentoimaan.Minäkin olen lukenut blogiasi.En ole vielä kommentoinut kun on oma pää ollut niin tyhjä ja sanat ovat jumissa mielen lokeroissa.
Tsemppiä sullekkin ja jämäköille päätöksillesi!
Kommentti dulchinea — 19.3.2008 @ 21.36
Välillä tulee sellaisia ajanjaksoja, että kaikki tuntuu vain yhdeltä odottamiselta. Toisaalta, niinkuin joku jo totesikin, niitäkin tarvitaan
Ja mikä parasta, niin useinmitenhän odotus palkitaan, ja vieläpä sellainen wiisaus, että hyvää kannattaa aina odottaa
Kommentti unessani — 20.3.2008 @ 0.36
Niinpäs muuten onkin cherrycat:)Tällä hetkellä kyllä toivon että nuo sanonnat pitäisivät myös paikkansa.
Jospa se tästä helpottais ajatustenkulku kun saa itsensä liikkeelle kunnolla.
Kommentti Dulchinea — 20.3.2008 @ 6.22