En tiedä mitä kertoisin ja miten kertoisin.Viikonloppu meni hyvin.Mitään kovin mullistavaa ei sattunut minun ja mieheni välillä.Hyvin tasaista ja rauhallista, mitä nyt sain hänet itkemään.Emme kuitenkaan riidelleet,huutaneet eikä mitään muutakaan hälyyttävää tapahtunut.Tilanne oli normaali.Tämä oli hyvä edistys askel.
Ongelmani on kun en pysty valehtelemaan ja kaikki vastaukseni eivät häntä miellytä.Enhän itsekkään kaikesta tykkää.Se mikä hänet sai itkemään on se että en pysty lupaamaan onnellista yhteistä elämää.Paluutani entiseen kotiin.Luvata että olemme onnellisia yhdessä lopun elämää tai että avioliittomme jatkuu vielä Lokakuunkin jälkeen.En vaan uskalla päästää sitä kodikseni.Menetinhän sen jo kerran.En pysty suunnittelemaan yhteistä kotia ,tosin ymmärsin että minun pitäisi olla tyytyväinen ilman omia kamojani ja tyytyä siihen kotiin mikä se nyt on .En nyt osaa tätä tämän enempää analysoida.
Sama koskee miestäni.En voi näin vähällä aikaa muodostaa luottamusta ja kiintymystä häntä kohtaan.Ne entiset asiat ovat yhä esteenä.Kun yritän saada tunteen että voin luottaa häneen ja hän kunnioittaa minun mielipidettäni,niin en voi mitään kun “suutun”.Esim. En voi sietää tässä vaiheessa kielareita.En nyt selitä syytä miksi en,mutta kun olen siitä hänelle jo tuhat kertaa sanonut, niin hän vaan aina sen tekee juuri kun alan lämpeemään.Sitten minulla nousee vitutus ja koko tunnelma on pilalla.Siksi en yleensä edes suostu suutelukohtauksiin hänen kanssaan.En tiedä miksi tämmöiset pikku asiat saa minut välillä äkkeentymään.Ehkäpä se ettei hän kunnioita edelleenkään minun mielipiteitäni ja tahtoani.Hän kyllä yrittää,mutta välillä tulee väkisinkin mieleen että hän haluaa hallita minua.Nämä ovat minun ongelmia ja en tiedä miten pystyn asiat ratkaisemaan tai miten nopeasti voin toipua ja millon olen varma mistäkin asiasta.
Toinen syy on tämä toinen mies.Päädyimme taas keskustelemaan hänestä.Myönsin että minulla on häntä ikävä ja etten tiedä mitä tehdä jos hän pyytää tapaamaan häntä.En nyt tänä viikonloppuna pystynyt olemaan “normaali”,koska toinen mies soitti minulle torstaina ja olen taas lähtö kuopassa.Siitä olen ylpeä että se en ollut minä joka ratkesi yhteydenotoon.Tämä puhelu nyt vaan vaikuttaa minuun syvästi.Nyt en taas tiedä voinko oikeasti ikinä päästä tästä miehestä yli.Mieheni siis vaistosi että ajatukseni ja tunteeni ovat taas jossain muualla.Eihän se hänen syynsä ole.Mietinkin nyt mitä ihmettä minä oikein pystyn oikeasti tekemään.Toinen tuo väkisinkin minulle olon että en voi olla varma mistään mitä olen päättänyt.Totuus on että en edelleenkään hallitse itse omaa elämää,vaikka kuinka yritän.Missä oikein menee pieleen?
Siihen olen miehessäni tyytyväinen että hän antaa minun mennä ja ei siitä kiukuttele.Kävin nytkin viikonloppuna kaverini luona juhlissa.
Minulla on siis yhä ongelmia itseni kanssa.Olen tällä hetkellä vastahakoinen muuttamaan uudesta kodistani minnekkään.Haluan itselleni paikan joka on taatusti minun eikä kukaan vie sitä minulta.Kuulua jonnekkin.Nyt tuntuu siltä etten kuulu minnekkään enkä osaa panostaa tähän asuntoon.Olen unohtanut että tämä on nyt tällä hetkellä kotini.Minun on nyt panostettava tähän,vaikka en tähän tulevaisuudessa jäisikään.Toinen asia on että minun pitäisi selvittää tunteeni ja päämääräni.Saada joku selvyys asioihin.En halua menettää ketään.Molemmat miehet ovat tärkeitä minulle,mutta onko toinen tärkeämpi,haluanko elää yhdessä jomman kumman kanssa vai yksin,mitä minä merkitsen näille miehille jne.
Hukassa ollaan tunteiden myllertäessä.Ehkäpä huomenna on selkeämpi päivä.
Hienosti osaat kyllä analysoida tuota hämmennystäsi. Näin ulkopuolisena näkökulmana minusta ainakin olisi nyt ehdottoman tärkeää, ettet luovu tuosta omasta kämpästäsi. Sinulla on isoja asioita mietittävänä ja kaksi ihmistä mielessäsi työstettävänä. Tarvitset paljon omaa aikaa miettiä ja punnita asioita, katsoa mihin suuntaan asiat lähtevät rullaamaan, joten mielestäni on tosiaan pelkästään plussaa se että sinulla on siihen tarpeeseen oma pesäkolo. Oli se sitten tulevaisuudessa lopullinen kotisi tai ei.
Kiva lukea kuulumisiasi, mukavaa viikon jatketta!
Kommentti April — 21.4.2008 @ 23.30
Anna itsellesi aikaa! Ihan totta, vain sillä voit saada oikeasti varmuuden siitä, mitä haluat. Liian nopeasti ei kannata lähteä tekemään suuria päätöksiä. Ai mistäkö tiedän? Jaa’a…
Kommentti Loviisa — 22.4.2008 @ 9.01
Kiitos Anis ja Loviisa kannustuksesta.Tuo tuki ja sanat tulivat tarpeeseen.
Minulla on itselle nyt tunne että olen kykenemätön tekemään päätösiä,mikä kyllä pitää paikkansa.Toisaalta tämä epävarma olotila luo stressiä molemmin puolin.Tilanne on niin toinen kun vuosi sitten.Välillä tahtoo unohtua että on ajateltava mitä itse haluaa.Aionkin listata ne nyt loma-aikana seinälle muistiin.Myös tietyt tuntemukset täytyy nyt kirjata ylös että voin niitä työstää.
Luulen,että mihelleni on taas iskenyt menettämisen pelko,mutta se onkin taas sitten hänen ongelmansa.Haluaisin hiukan hillitä menoa että pääsisin paremmin pohtimaan mitkä on hyvin ja mikä huonosti.Hän oli tosi pettynyt kun tajusi että en pystykkään unohtamaan toista miestä muutamassa viikossa.Että hän on ollutkin minulle niin läheinen ystävä.Kuten eräs ystäväni sanoo “aika ei ole vielä kypsä”
Kommentti Dulchinea — 22.4.2008 @ 10.55
Olen aivan samalla kannalla kuin April ja Loviisa, anna itsellesi aikaa. Sinullahan ei ole mihinkään kiire.
Pidä ihmeessä asuntosi, oma turvapaikkasi, ja käytä miettimiseen aikaa juuri sen verran kuin itse tarvitset, ei jonkun toisen aikataulun mukaan. Sinä voit tehdä ihan vapaasti päätöksiä omasta elämästäsi, ihan itse.
Minä uskon, että kyllä asiat selviävät aikanaan.
Hengessä mukana!
Kommentti Syntappi — 22.4.2008 @ 11.32
Kiitos Syntappi sinullekkin
Onneksi on tämä blogi ja blogiystävät.Olisin jo monesti joutunut ahdistuksen kouriin ilman tätä.
Tänään tein tänne taas hankintoja.Ostin sohvan.Edistystä sekin :)kyllä minäkin uskon että kaikkeen löytyy vielä ratkaisu.Se vaan nyt kestää tavallista kauemmin.
Kommentti dulchinea — 22.4.2008 @ 16.56