Olkoon tämä tarina kaikille opetuksena miten voi käydä nykyään tässä maassa naiville ja rehelliselle ,avoimelle ihmiselle.Näihin välissä oleviin päiviin mahtuu paljon tapahtumia.Ensin ajattelin etten edes kirjoita,koska tämän näkee kaikki jos sen taas aukaisen salauksesta.Tarve purkaa on kuitenkin suurempi ja jos saan vertaistukea on se minulle nyt erityisen tärkeää.Minun on yhä vaikea uskoa tätä kaikkea todeksi.Varsinkin sitä ketä on tämän kaiken minulle tapahtuneen vainon takana.Tätä on kestänyt aktiivisesti yli vuoden ja pienessä mittakaavassa jo vuosia.En vain ole voinut uskoa tätä siitä henkilöstä,vaikka olenkin saanut vinkkiä tähän jo aikaisemminkin.
Ensiksi totean että olempa ollut sinisilmäinen ja erittäin naivi.Toiseksi sanon että onneksi tämä selvisi.En kuitenkaan nyt kerro kaikkea.Tulen vielä kertomaan koko tarinankin.Nyt sitten itse aiheeseen.
Ensinnäkin olen hakenut avioeron kakkosvaihetta.Sain siihen miehenikin allekirjoituksen ja prosessi etenee nyt nopeasti.Minulle selvisi keskiviikkona lähes kaikki asiat.Tänään loput.Luultavasti ilmenee muutakin.Kaikki se mitä olen kokenut ja kestänyt ja uskonut on ollut jotain mitä en tahdo ymmärtää.
Olen monesti ihmetellyt mieheni käyttäytymistä ja nyt se minulle selvisi mikä tämän kaiken takana on.Ihmetellyt miksi hän ei parane vaan aina ajautuu takaisin pohjalle hyvän nousun jälkeen ja miksi kimpaantuu asioista jotka eivät ole totta,mutta pitää niitä totena.Ei usko minun sanaa jne.Ihan kun joku ei haluaisi että päädymme takaisin yhteen tai että meillä menisi huonosti koko ajan.
Minun tekemisiäni ja elämääni on seurattu ja raportoitu miehelleni koko ajan.Nyt jo yli vuoden verran.Näin kauan meni ennenkun sain selville henkilön kuka tämän avioliittoni sabotoimisen taustalla on ,kun yritämme saada asioita kuntoon.Raportoijan motiiveja en tiedä,mutta poliisi luokitteli hänet erittäin henkisesti sairaaksi ihmiseksi,jonka todellisia motiiveita ei voi ymmärtää.Kävin siis tämän asian johdosta poliisilaitoksella tekemässä asiasta tutkintapyynnön saadakseni tämän henkilön nimen selville ja saadakseni tälle henkilölle lähestymiskiellon.Se kuka tämän takana on ,onminulle shokki ja koska kyseessä on läheinen ihminen en tiedä vielä haenko nyt lähestymiskieltoa vai mitä teen.Luultavasti käyn laitoksella vielä keskustelemassa asiasta.
Toinen johon pitäisi tehdä lähestymiskielto on mieheni.Koko lopullinen selviämis vyöryhän alkoi viikonloppuna.Hän intti asioita joita ei voi kukaan tietää paitsi eräs ihminen.Kiistin siis kaiken ja jatkoin niinkuin ennenkin.Kala kävi syöttiin.Hänen hyökkäävä käytöksensä keskiviikkona oli pelottavaa.Olin koko ajan valmis soittamaan poliisin paikalle.Hän siis ryntäsi tänne minun asuntooni ja ensimmäiseksi puhelimeni kimppuun.Onnekseni valitsi väärän puhelimen ja sain omaani näppäillyksi poliisin numeron.Hän siitä vähän rauhoittuikin.Se hänen käyntinsä paljasti minulle monet epäilykseni todeksi,mutta myöskin monet epäilykseni saivat oikean kohteen.Menin ja kerroin koko tarinan poliisilaitokselle ja ilmoitin miehelleni missä mennään.Hän puheillaan vahvisti epäilyksen,johon sain tänään selvyyden.Nyt mietin mitä teen seuraavaksi tälle asialle.
Tämän tutkinnan ajan olen siksi pitänyt Blogini salattuna.Ettei asianomainen saa vihiä mitä tapahtuu ja vetäydy kulisseihin odottamaan vasta iskua.Nyt se ei enää haittaa sillä juttu on ratkennut ja voin rauhassa aloittaa nyt pelottoman elämän.Vainoajallani on nyt nimi vihdoinkin.Kukaan ei nyt enää pääse kyttäämään minua ja raportoimaan tekemisiäni ilman että tiedän totuuden siitä kuka/ketkä tämän kaiken takana on.
Kävin siis myös exän luona.Hän oli vahvasti humalassa ja tiesin,että minun ei ole vara jäädä sinne joten esitin asiani ja yritin lähteä.Hän seurasi perässä yrittäen koskea minuun.Minä huusin ettet koske.Hän tunki autoni ovenväliin itsensä ja vaikka lähdin liikkeelle hän ei päästänyt irti.Huusin ja käskin irroittautua.Puhelimessa oli koko ajan poliisin numero ja kerroin että laitoksella he tietävät minun olevan täällä.Pääsin pitkän yrittämisen jälkeen lähtemään.Kyllähän hän ehti minulle taas kertoa kaikki uhkaukset ja kiristykset jne.Olen jo oppinut kaiken joten vastaukset niihin löytyivät.Hyvä minä! Enää minua ei pysty nujertamaan ja alistamaan.
Tämä vuosi on ollut raskas,koska olen joutunut tutkimaan niin monia ihmisiä ja mahdollisia heidän motiiveitaan minua kohtaan.Sitä voisiko kyseessä olla tuo vai onko se vainoaja tuo.Työkaverit/Ystävät/Puolituttavat jne.Minun lähiympäristössäni kun on niin paljon ihmisiä.Se kuitenkin oli selvää,että se on minulle erittäin läheinen ihminen ja myös exälleni.Suurin ällistyksen aihe on se kuinka nämä kaksi henkilöä ovat pitäneet pokan valehdellessaan minulle jo yli vuoden,sekä se kuinka mieheni on valehdellut minulle suojellessaan tätä henkilöä.
Voimia sinulle paljon. Varmasti tunteet vievät sinua ylös ja alas mutta uskon, että pian sinulla helpottaa.
Kommentti peukku — 17.5.2008 @ 9.59
Voi hyvänen aika!! Minä luin tuon läpi ensimmäisen kerran, kävin välillä kaupassa ja tulin pian takaisin lukemaan uudelleen..
Olet sinä jumalattoman rumban käynyt läpi! Nyt on hyvä, että olet saanut asiat ja henkilöt selville, ja voit vihdoin ryhtyä rakentamaan ikiomaa elämääsi. Nostan hattua, että olet selvinnyt kaikesta tuosta ja jaksat eteenpäin.
Toivotan rekkakuormallisen voimia ja olen edelleen hengessä mukana!
Kommentti Syntappi — 17.5.2008 @ 11.54
Kiitos peukku! Kiitos Syntappi!
Olen todella helpottunut nyt kun kaikki on vihdoinkin selvinnyt.Prosessi kuitenkin vielä jatkuu ja selvittelen asioita poliisien kanssa.Paljon olen kärsinyt ja kestänyt.Sain kiitosta poliiseilta erinomaisesti hoidetusta työstä.He sanoivat että en olisi voinut tehdä mitään toisin.Oli pakko saada totuus selville ja henkilöt tilille,jotta voin saada elämäni omiin käsiin ja syyttömille ihmisille rauhan,niinkuin myös itsellenikin.Sekä sen että saan rauhassa aloittaa parisuhteen jonkun kanssa ilman että tarvitsee pelätä näkymätöntä uhkaa.Rankkaa on ollut,mutta ilman hyviä ystäviä en olisi jaksanut ja selvinnyt.
Minähän en ole ainoa uhri.Myös mieheni on uhri,mutta en usko hänen sitä tajuavan kun pitää näitä ihmisiä ystävänä ja heidän tekoaan oikeutettuna.Kellään ei ole oikeutta puuttua toisen ihmisen yksityisalueelle ja systemaattisesti (jopa yli vuoden kestänyttä) torpeitoida elämää.Levittää tietoja totena jne.On eri asia jos toiminta ei ole jatkuvaa seurantaa.
Joudun nyt ottamaan psykologille lisää aikoja että saan tämän asian käsiteltyä pois ja ettei tästä jää minulle traumoja.Luottamus ihmisiin on aika heikoilla varsinkin kun olen näitä ihmisiä pitänyt ystävinäni vuosikaudet.Miten kaksinaamaisia he ovat olleetkaan minua kohtaan.Haluaisin kyllä tietää heidän motiivinsa moiseen toimintaan.En muuten ollut heidän ainoa uhri.Tiedän toisenkin tapauksen ,sekä vahvasti epäilen että heillä on ollut myös näppinsä pelissä kolmannenkin tapauksen kanssa.
Kommentti dulchinea — 17.5.2008 @ 13.55
Nyt en edes tiedä kuinka kommentoisin..
Mutta uskon kuitenkin, että sinä kyllä jaksat ja selviät! Olet ollut vahva ja olet selvinnyt tähänkin asti!
Tiedätkö, minun täytyy oikein sulatella tuota asiaa. Että tuollaisia ihmisiä ihan oikeasti on olemassa. Olenhan minä aina tiennyt heitä olevan, ja lähipiirissäkin on ollut joitain esimerkkejä, mutta jotenkin sitä kuitenkin aina haluaa uskoa ja luottaa ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Joskus vain niin kovin kalliilla hinnalla..
Kommentti Syntappi — 18.5.2008 @ 22.23
Kiitos Syntappi tuesta.Se auttaa minua jaksamaan tämän yli.Niitä henkilöitä on vähän joille tästä voin tällähetkellä avautua.On sen verran luottamus kuitenkin saanut kolhuja.Yllättynythän minäkin olen lopputuloksesta.Prosessi kuitenkin vielä jatkuu kun kaikki on nyt vasta alussa.Tänään menen selvittelemään asioita eteenpäin mieheni luo ja otan tukihenkilön mukaan.
Arviointikykyni on hiukan nyt saanut kolhuja,mutta jaksan silti uskoa että näitä tällaisia ihmisiä on vain jokunen.Onneksi ystävistäni on suurin osa normaalisti käyttäytyviä.
Kommentti dulchinea — 19.5.2008 @ 9.48