18.5.2008
Ajatukseni ovat vieläkin aikalailla solmussa järkytyksen takia.Olen järkyttynyt ainoastaan siitä tiedosta ketä tämän takana on.Se on kamala tieto ja saa minut yhä itkemään.Se että olen luottanut näihin ihmisiin ja he ovat olleet niin petollisia ja kaksinaamaisia minua kohtaan.Kaikki asiat kiertävät päässäni ja kertaan mennyttä vuotta.Tekemisiäni ja sanomisiani.Mietin viimeisiä mieheni sanoja.Hänen motiiviaan tekoonsa.
Hän sanoi minulle että hänen oli pakko saada tietää mitä minun päässäni oikein liikkuu,mitä minä ajattelen ja millainen ihminen oikein olen.Siinä hänen motiivinsa tekoonsa toimeksiantajana.Kolmannen osapuolen motiiveja en tiedä vielä tarkalleen,mutta aavistuksia on.Niinhän minunkin oli saatava tietää kuka ja millainen ihminen hääräsi välissämme sotkemassa ja vaikeuttamassa elämäämme.Ihan kun ei olisi ollut jo tarpeeksi vaikeaa muutenkin.Kysyinkin mieheltä että näinkö hän todella saa tietää millainen ihminen olen.Mitä ajattelen oikeasti ja mitä tunnen.Hän ennemmin uskoi kolmatta osapuolta kun kuunteli minua tai luotti siihen mitä hänelle itsestäni annoin ja kerroin.Vieläkin on vaikeaa uskoa ettei mieheni oppinut tuntemaan minua näiden vuosien aikana.Sitä mitä sisimmässäni olen.Mieheni ei näköjään kykene tuntemaan vuorovaikutusta kahden ihmisen välillä tjms.En vielä osaa nimetä asiaa oikein.
Tätä samaahan minä itsekkin olen joutunut pohtimaan jo kaksi vuotta.Mihin hukkasin itseni.Sen todellisen iloisen,rohkean,rennon minän.Sen joka ei ole kireä kun viulunkieli,ei ole ahdistunut ja stressaantunut,antaa kaiken ehdoitta vaatimatta mitään.Rakastavan,reippaan,toisista huolehtivan minän.Sen joka huokuu onnea ja elämäniloa.
Olen saanut palautetta itsestäni.Minulle sanottiin taas että olen kuin eri ihminen kun en ole mieheni kanssa.Olen rennompi ja oma itseni.Se kuulosti hyvälle.Saada varmuus siitä että on taas löytänyt hyvän olon ja että olen taas se ihminen jona minut tunnetaan.Jona ne minulle rakkaat ihmiset minut tuntevat.
Mieheni mielestä taas minusta on nyt tullut huono ihminen,kevytkenkäinen,narsisti,tunteeton ja kylmä ihminen,joka on erittäin laskelmoiva,huono nainen,valehtelija jne. en nyt muista kaikkea.Lista on pitkä.Hän on nyt omasta mielestään saanut todistettua nämä väittämät todeksi.Miten väärässä mieheni onkaan.Kaiken lisäksi hän on pitänyt kuulemma huolen että entisellä paikkakunnallani kaikki nyt ovat saaneet tietää millainen ihminen oikeasti olen eikä tämän perusteella tule jäämään yhteen paikkakuntaan.
Voisin siis nostaa syytteen perättömän tiedon levityksestä.En nyt kuitenkaan pysty katsomaan asioita kovin neutraalisti,joten annan vielä ajan kulua ja mietin mitä teen näiden asioiden suhteen.
Parasta tässä on se että olen nyt se henkilö joka olen oikeastikkin.Rehellinen ja sinut itseni kanssa.Anteeksi antava,hyvä ihminen.Aito toiset huomioon ottava.Täynnä rakkautta toisia kohtaan.Monilta henkilöiltä käyn nyt pyytämässä anteeksi kun olen joutunut heitä pitämään piinapenkissä ja loitolla minusta.Nyt siihen ei ole tarvetta kun tiedän varmasti heidän olevan syyttömiä.Surullinen olen myös mieheni puolesta kun hän on joutunut turhaan kärsimään,vaikka olisi voinut valita toisinkin.Se on kuitenkin ollut hänen valintansa,vaikka väittääkin minun pakottaneen hänet moiseen tekoon.
Elämäni jatkuu.Päivä päivältä paranee.Tulen vielä kertomaan myös niistä hyvistäkin asioista joita viimeisen kolmen viikon aikana on tapahtunut.Niitäkin on paljon.Olen onnekas kun elämääni mahtuu niin paljon hyviä ja minua rakastavia henkilöitä.
16.5.2008
Olkoon tämä tarina kaikille opetuksena miten voi käydä nykyään tässä maassa naiville ja rehelliselle ,avoimelle ihmiselle.Näihin välissä oleviin päiviin mahtuu paljon tapahtumia.Ensin ajattelin etten edes kirjoita,koska tämän näkee kaikki jos sen taas aukaisen salauksesta.Tarve purkaa on kuitenkin suurempi ja jos saan vertaistukea on se minulle nyt erityisen tärkeää.Minun on yhä vaikea uskoa tätä kaikkea todeksi.Varsinkin sitä ketä on tämän kaiken minulle tapahtuneen vainon takana.Tätä on kestänyt aktiivisesti yli vuoden ja pienessä mittakaavassa jo vuosia.En vain ole voinut uskoa tätä siitä henkilöstä,vaikka olenkin saanut vinkkiä tähän jo aikaisemminkin.
Ensiksi totean että olempa ollut sinisilmäinen ja erittäin naivi.Toiseksi sanon että onneksi tämä selvisi.En kuitenkaan nyt kerro kaikkea.Tulen vielä kertomaan koko tarinankin.Nyt sitten itse aiheeseen.
Ensinnäkin olen hakenut avioeron kakkosvaihetta.Sain siihen miehenikin allekirjoituksen ja prosessi etenee nyt nopeasti.Minulle selvisi keskiviikkona lähes kaikki asiat.Tänään loput.Luultavasti ilmenee muutakin.Kaikki se mitä olen kokenut ja kestänyt ja uskonut on ollut jotain mitä en tahdo ymmärtää.
Olen monesti ihmetellyt mieheni käyttäytymistä ja nyt se minulle selvisi mikä tämän kaiken takana on.Ihmetellyt miksi hän ei parane vaan aina ajautuu takaisin pohjalle hyvän nousun jälkeen ja miksi kimpaantuu asioista jotka eivät ole totta,mutta pitää niitä totena.Ei usko minun sanaa jne.Ihan kun joku ei haluaisi että päädymme takaisin yhteen tai että meillä menisi huonosti koko ajan.
Minun tekemisiäni ja elämääni on seurattu ja raportoitu miehelleni koko ajan.Nyt jo yli vuoden verran.Näin kauan meni ennenkun sain selville henkilön kuka tämän avioliittoni sabotoimisen taustalla on ,kun yritämme saada asioita kuntoon.Raportoijan motiiveja en tiedä,mutta poliisi luokitteli hänet erittäin henkisesti sairaaksi ihmiseksi,jonka todellisia motiiveita ei voi ymmärtää.Kävin siis tämän asian johdosta poliisilaitoksella tekemässä asiasta tutkintapyynnön saadakseni tämän henkilön nimen selville ja saadakseni tälle henkilölle lähestymiskiellon.Se kuka tämän takana on ,onminulle shokki ja koska kyseessä on läheinen ihminen en tiedä vielä haenko nyt lähestymiskieltoa vai mitä teen.Luultavasti käyn laitoksella vielä keskustelemassa asiasta.
Toinen johon pitäisi tehdä lähestymiskielto on mieheni.Koko lopullinen selviämis vyöryhän alkoi viikonloppuna.Hän intti asioita joita ei voi kukaan tietää paitsi eräs ihminen.Kiistin siis kaiken ja jatkoin niinkuin ennenkin.Kala kävi syöttiin.Hänen hyökkäävä käytöksensä keskiviikkona oli pelottavaa.Olin koko ajan valmis soittamaan poliisin paikalle.Hän siis ryntäsi tänne minun asuntooni ja ensimmäiseksi puhelimeni kimppuun.Onnekseni valitsi väärän puhelimen ja sain omaani näppäillyksi poliisin numeron.Hän siitä vähän rauhoittuikin.Se hänen käyntinsä paljasti minulle monet epäilykseni todeksi,mutta myöskin monet epäilykseni saivat oikean kohteen.Menin ja kerroin koko tarinan poliisilaitokselle ja ilmoitin miehelleni missä mennään.Hän puheillaan vahvisti epäilyksen,johon sain tänään selvyyden.Nyt mietin mitä teen seuraavaksi tälle asialle.
Tämän tutkinnan ajan olen siksi pitänyt Blogini salattuna.Ettei asianomainen saa vihiä mitä tapahtuu ja vetäydy kulisseihin odottamaan vasta iskua.Nyt se ei enää haittaa sillä juttu on ratkennut ja voin rauhassa aloittaa nyt pelottoman elämän.Vainoajallani on nyt nimi vihdoinkin.Kukaan ei nyt enää pääse kyttäämään minua ja raportoimaan tekemisiäni ilman että tiedän totuuden siitä kuka/ketkä tämän kaiken takana on.
Kävin siis myös exän luona.Hän oli vahvasti humalassa ja tiesin,että minun ei ole vara jäädä sinne joten esitin asiani ja yritin lähteä.Hän seurasi perässä yrittäen koskea minuun.Minä huusin ettet koske.Hän tunki autoni ovenväliin itsensä ja vaikka lähdin liikkeelle hän ei päästänyt irti.Huusin ja käskin irroittautua.Puhelimessa oli koko ajan poliisin numero ja kerroin että laitoksella he tietävät minun olevan täällä.Pääsin pitkän yrittämisen jälkeen lähtemään.Kyllähän hän ehti minulle taas kertoa kaikki uhkaukset ja kiristykset jne.Olen jo oppinut kaiken joten vastaukset niihin löytyivät.Hyvä minä! Enää minua ei pysty nujertamaan ja alistamaan.
Tämä vuosi on ollut raskas,koska olen joutunut tutkimaan niin monia ihmisiä ja mahdollisia heidän motiiveitaan minua kohtaan.Sitä voisiko kyseessä olla tuo vai onko se vainoaja tuo.Työkaverit/Ystävät/Puolituttavat jne.Minun lähiympäristössäni kun on niin paljon ihmisiä.Se kuitenkin oli selvää,että se on minulle erittäin läheinen ihminen ja myös exälleni.Suurin ällistyksen aihe on se kuinka nämä kaksi henkilöä ovat pitäneet pokan valehdellessaan minulle jo yli vuoden,sekä se kuinka mieheni on valehdellut minulle suojellessaan tätä henkilöä.
11.5.2008
Niinhän siinä sitten kävi että mieheni kompastui samaan kun ennenkin.Tämä sama tapahtui myös vuosi sitten.Mikään ei mennyt erilailla.Hän oli eri paikkakunnalla erään asian tiimoilta kuten vuosi sitten ja sai kuulla samat asiat kun vuosi sitten.Minut on kuulemma taas nähty toisen miehen kanssa.Tämähän taas ei pidä paikkaansa,mutta kun hänelle on kerrottu niin täytyyhän sen olla totta.Arvatkaa jaksanko kuunnella toistamiseen perättömiä syytöksiä?Jos mieheni on tuollainen idiootti niin antaa olla.Ette edes usko mitä sain taas kuulla.No en enää kuuntele.Lähdin loppujen lopuksi pois.Minun syyksihän tämä meni.Minä kuulemma haluankin juuri tätä.No saamansa pitää sitä mitä tilaa.
Avioliittoni on nyt päättynyt kuten myös seksisuhteeni mieheni kanssa.Enää menen sinne siivoamaan omat loput tavarani pois eli talon myynti kuntoon.Hän ei suostunut tarjoukseeni,vaikka se on reilusti alle oikean myyntiarvon.Asioitani laitan nyt hoitamaan lakimiehet.En enää jaksa/viitsi jauhaa tätä samaa yhtään kauemmin.Kävi sitten miten tahansa.
Taas tuli todistettua se että mieheni ei kykene muuttumaan ja että kun sukset menee ristiin,niin ei niitä edes aika selvitä.Hän on yhä kykenemätön joustamaan.Tämän päivän itkujen jälkeen on aika lopettaa vanha elämä lopullisesti ja aloittaa uusi.
Kaikki samat uhkailut ja syyllistämisethän sieltä tuli.Hänelle ei voi olla suhdetta minun kanssa jos en suostu olemaan naimisissa.Sorruin kyllä sitten itsekkin sanomaan kaikenlaista.En enää viitsinyt välittää kun tämä on jo ennenkin käyty läpi.Ehkäpä hän kuitenkin tätä toivoikin.Kuka sen tietää mitä sen päässä liikkuu.Monet lauseet käänti nurinperin.
Itkemisen jälkeen olen ok.Katsotaan miltä tuntuu huomenna.Tavallaan olen helpottunut kun ei enää tarvitse yrittää saada suhdetta kuntoon.Voin keskittyä nyt täysin vain omaan elämään.
10.5.2008
Tässä tätä nyt tulee silläkin uhalla että tiedän mieheni vetävän herneen nenään sillä uskon vakaasti hänen tätä lukevan.
Tärkein päätökseni on se että en lakkaa elämästä kenenkään takia vaikka olisi kuinka mustasukkainen tahansa.Miesten/miehen on vaan pakko hyväksyä minut tällaisena kun olen.En aio muuttua toiseksi enkä tee asioita vain siksi että toisella olisi turvallinen olla.Haluan olla juuri se ihminen mikä olen ilman että tarvitsee miettiä sanomisia tai tekemisiä.Ei minun tarvitse suojella toisen tunteita.Ne ovat hänen ongelmansa jos ei niitä voi hallita.Sen taidon joutuu opettelemaan ja sen oppii.Minäkin opin.Uskomatonta kyllä.Kärsivällisyyttä joudun vielä opettelemaan.Välillä sorrun siihen,että minulle heti kaikki.En odota.Luulen sen kuitenkin johtuvan siitä että olen vieläkin toipilas ja kun minun ei enää tarvitse olla törkeän itsekäs nujertajia vastaan voin siinäkin asiassa hellittää.Nythän yhä joudun taistelemaan hyväksikäyttäjiä vastaan raivatessani tietä.Vaikkakin vähemmän kun ennen.
Osa minusta yhä kuitenkin riitelee keskenään ja vetää takaisin kohti vanhaa.Vaihdan mielipiteitäni.Tunteeni ovat kuin vuoristorata,mutta yhä vähemmän kun ennen.Olen ne asiat nyt tunnistanut.En olekaan niin erakkoluonne kun olen luullut olevani.Tarvitsen muiden ihmisten seuraa.Ystäviä ja jonkun kainaloa välillä.Viihdyn kyllä yksin ja tarvitsen yksinäisyyttä.Pahinta on olla jonkun kanssa 24 tuntia vuorokaudessa koko ajan.En siis voi palata perinteiseen parisuhteeseen enää.En kestä sitä jatkuvaa läsnäoloa.Tämä tieto tulee olemaan miehelleni kova pala.Emme tule palaamaan yhteen vaikka hän onkin kovasti muuttunut.En usko että jaksan olla jokupäivä parisuhteessa hänen kanssa.Hänen pitäisi muuttua valtavan paljon ja siihen menee aikaa.En voi lakata elämästä siksi aikaa, mitä hän tuntuu nyt vaativan minulta.Minun on päästettävä hänet menemään ja annettava hänelle mahdollisuus löytää joku joka haluaa parisuhteen.En voi pitää häntä vain omien tarpeideni tyydyttäjänä.Se on liian julmaa häntä kohtaan.
Nyt muutaman viikon aikana olen pohtinut monia asioita.Haluan olla vapaa.Haluan olla itsenäinen.Inhoan kyttääjiä.Haluan olla iloinen ja mennä minne huvittaa.Inhoan ripustautujia.Ne ovat taakka ja vaativat jotain koko ajan.Inhoan myös mustasukkaisuutta.Se on loukkaavaa.
Tapasin erään ihmisen johon tutustuin vajaa vuosi sitten ja hän avasi taas minulle muistiin asioita joita olin unohtanut.Niitä olen nyt pohtinut muutaman päivän ja siksi nämä asiat ovat vain vahvistuneet.Olenkin kahden vaiheilla tapaanko häntä vielä.Hän on nykyään varattu,mutta ystävä kuitenkin.Emme ole pitäneet yhteyttä,mutta aina välillä törmäämme.Olen myös törmännyt ihmiseen jonka kanssa on helppo olla.Ei ripustaudu eikä ole taakka eikä vaadi mitään sellaista mitä en pysty antamaan.Voin olla oma itseni koko ajan eikä siitä seuraa murjotusta yms.Hän voisi hyvinkin olla sitä mitä tarvitsen ilman sen kummempaa sitoutumista.Eikä vielä siinäkään kaikki.Sain mielenkiintoisen tarjouksen,mutta kieltäydyin siitä toistaiseksi.Pidän sen kuitenkin mielessä ja sitten on vielä yksi varteenotettava mies joka ei taatusti takerru minuun.Senkin pidän mielessä tulevaisuutta varten.
Nyt varmaan ihmettelen miksen ole kirjoittanut toisesta miehestä vielä mitään.No en ole häntä unohtanut.Hän on yhä läheinen ystävä ja yhteyttä pidämme toisiimme silloin kun tuntuu siltä että haluaa tietää miten toisella menee.Mitään sen kummempaa ei ole menossa.Se menee eteenpäin omalla painollaan.Ystävyydentestausvaiheemme on päättynyt ja olemme nyt erottamattomia ystäviä vaikka emme pitäisi yhteyttä vuosiin.Olen tunnetasolla päässyt neutraaliin tilaan.Luulen että olemme nyt löytäneet yhteisymmärryksen siitä miten toisiamme ystävinä käsittelemme.Kumpikaan ei halua menettää ystävyyttämme.Se on tärkeä tuki että jaksamme huomisen yli
Niin siitä vielä että olen nyt toipunut jo melkein kokonaan stressistä ja uupumuksesta.Uskonkin olevani kesäloman jälkeen täysin toipunut vaikka syksy onkin minulle aina uupumusta aiheuttavaa.Eli kyllä tässä erossa vaan vuosi menee halusi tai ei .
26.4.2008
En ole joutanut tänne kirjoittamaan viimeisimpiä tuntoja.Asiaa olisi paljonkin.Nyt kumminkin sen verran että en ole paljon ehtinyt/jaksanut pitää mieheeni yhteyttä.Aika on mennyt omien asioiden hoitamisessa ja nyt kakkostyö vaatii erityisen paljon aikaa ja huomiota varsinkin kun työ ei suju.Koko ajan tulee selvitettävää ongelmaa eteen ja aika alkaa käymään vähiin.Toivoni on huomisessa.
Mieheni siis kiukuttelee minulle nyt.Eilen ei vastannut puhelimeen,mutta tänään sain sen verran sanottua kun viimein vastasi,että en sinne nyt pääse.Tämän lomaviikon piti mennä ihan toisella tavalla.Sen piti olla minulle rentoutumisen ja voimien tuoja mutta nyt on voimat poissa.Uskon kuitenkin että saan kaiken tehtyä ja pääsen käymään mieheni luona ensi viikolla.
23.4.2008
Olen nyt päässyt eteenpäin ongelmani kanssa.Tajusin että jos toinen mies olisi vakavasti sitoutunut johonkin toiseen ja sen minulle ilmoittaisi suorin sanoin, ei minulla olisi ongelmaa.Pystysin kyllä olemaan hänelle pelkkä ystävä,vaikka olen joskus muuta väittänyt.Hänhän se minua härnää kun antaa ymmärtää välillä jotain muutakin.Hän jostain syystä varoo kertomasta minulle asioita joiden tietää saavan minut “jättämään” hänet ja nykyään välttelee myös aiheita minun mahdollisista miehistä tai menoista.Hän on muuttunut viimeisen vuoden aikana paljon.Kohtelee minua ihan eri tavalla kun muita naisiaan.Hän jostain syystä tarvitsee minua eikä pysty olemaan ilmankaan.Jos jotain tunteisiin tai muihin mahdollisiin naisiin liittyvää yrittää saada hänet kertomaan,niin hyvin pystyy kiemurtelemaan aiheesta irti.Toinen asia minkä olen pistänyt merkille on se että kun meillä menee hyvin eli olemme pelkästään kirjoitus väleissä,niin hänellä menee silloin myös toisten naisten kanssa hyvin,mutta kun jätän hänet,niin hän ei pystykkään olemaan muiden kanssa.Joku kumma kierre tässä hommassa on.
Ehkäpä tätä voisi käyttää myös toisin päin.Tosin sillä ei tuntunut olevan merkitystä hänelle vuosi sittenkään olinko varattu vai en.Ehkäpä ennemminkin hänestä oli hyvä että olin varattu, jotta ei tarvinnut sitoutua,mutta sai pitää pikkukivana ajanvietteenä.Samoin on tämän toisen asian kanssa.Tietyllä tapaa kun olen mieheni kanssa minulla menee oikein hyvin kun olen vain viestitysväleissä toisen kanssa,mutta kun toinen mies antaa ymmärtää että välillämme voisi olla jotain muutakin, niin en tiedä mitä tehdä.Kuten myös jos hänestä ei kuulu mitään, alkaa minulla mennä huonosti myös mieheni kanssa.
Tämä on sellainen kierre jota ei helposti voi pysäyttää.Ehkäpä raju keskustelu kasvotusten toisen kanssa voisi tuoda asioihin selvyyden.Vaikeutena on että hän ei halua keskustella vakavista asioista eikä uskalla tavata minua naamatusten ja tehdä päätöstä tälle meidän yhteiselle ongelmalle.Jos jätän toisen miehen kokonaan on toden näköistä että en pysty olemaan onnellinen pitkään aikaan mieheni kanssa,vaikka muuten menisikin hyvin.Toisaalta jos saisin toiselta mieheltä 100% varmuuden pelkästä ystävyydestä ,ei minun tarvitsisi luopua hänestä.Minun ja mieheni väliltä puuttuu tietynlainen vaativuus.Se ei vaadi mitään.Se on jo olemassa ja siltä tietää mitä saa.Tässä nyt aluksi noita pohdintoja.
21.4.2008
En tiedä mitä kertoisin ja miten kertoisin.Viikonloppu meni hyvin.Mitään kovin mullistavaa ei sattunut minun ja mieheni välillä.Hyvin tasaista ja rauhallista, mitä nyt sain hänet itkemään.Emme kuitenkaan riidelleet,huutaneet eikä mitään muutakaan hälyyttävää tapahtunut.Tilanne oli normaali.Tämä oli hyvä edistys askel.
Ongelmani on kun en pysty valehtelemaan ja kaikki vastaukseni eivät häntä miellytä.Enhän itsekkään kaikesta tykkää.Se mikä hänet sai itkemään on se että en pysty lupaamaan onnellista yhteistä elämää.Paluutani entiseen kotiin.Luvata että olemme onnellisia yhdessä lopun elämää tai että avioliittomme jatkuu vielä Lokakuunkin jälkeen.En vaan uskalla päästää sitä kodikseni.Menetinhän sen jo kerran.En pysty suunnittelemaan yhteistä kotia ,tosin ymmärsin että minun pitäisi olla tyytyväinen ilman omia kamojani ja tyytyä siihen kotiin mikä se nyt on .En nyt osaa tätä tämän enempää analysoida.
Sama koskee miestäni.En voi näin vähällä aikaa muodostaa luottamusta ja kiintymystä häntä kohtaan.Ne entiset asiat ovat yhä esteenä.Kun yritän saada tunteen että voin luottaa häneen ja hän kunnioittaa minun mielipidettäni,niin en voi mitään kun “suutun”.Esim. En voi sietää tässä vaiheessa kielareita.En nyt selitä syytä miksi en,mutta kun olen siitä hänelle jo tuhat kertaa sanonut, niin hän vaan aina sen tekee juuri kun alan lämpeemään.Sitten minulla nousee vitutus ja koko tunnelma on pilalla.Siksi en yleensä edes suostu suutelukohtauksiin hänen kanssaan.En tiedä miksi tämmöiset pikku asiat saa minut välillä äkkeentymään.Ehkäpä se ettei hän kunnioita edelleenkään minun mielipiteitäni ja tahtoani.Hän kyllä yrittää,mutta välillä tulee väkisinkin mieleen että hän haluaa hallita minua.Nämä ovat minun ongelmia ja en tiedä miten pystyn asiat ratkaisemaan tai miten nopeasti voin toipua ja millon olen varma mistäkin asiasta.
Toinen syy on tämä toinen mies.Päädyimme taas keskustelemaan hänestä.Myönsin että minulla on häntä ikävä ja etten tiedä mitä tehdä jos hän pyytää tapaamaan häntä.En nyt tänä viikonloppuna pystynyt olemaan “normaali”,koska toinen mies soitti minulle torstaina ja olen taas lähtö kuopassa.Siitä olen ylpeä että se en ollut minä joka ratkesi yhteydenotoon.Tämä puhelu nyt vaan vaikuttaa minuun syvästi.Nyt en taas tiedä voinko oikeasti ikinä päästä tästä miehestä yli.Mieheni siis vaistosi että ajatukseni ja tunteeni ovat taas jossain muualla.Eihän se hänen syynsä ole.Mietinkin nyt mitä ihmettä minä oikein pystyn oikeasti tekemään.Toinen tuo väkisinkin minulle olon että en voi olla varma mistään mitä olen päättänyt.Totuus on että en edelleenkään hallitse itse omaa elämää,vaikka kuinka yritän.Missä oikein menee pieleen?
Siihen olen miehessäni tyytyväinen että hän antaa minun mennä ja ei siitä kiukuttele.Kävin nytkin viikonloppuna kaverini luona juhlissa.
Minulla on siis yhä ongelmia itseni kanssa.Olen tällä hetkellä vastahakoinen muuttamaan uudesta kodistani minnekkään.Haluan itselleni paikan joka on taatusti minun eikä kukaan vie sitä minulta.Kuulua jonnekkin.Nyt tuntuu siltä etten kuulu minnekkään enkä osaa panostaa tähän asuntoon.Olen unohtanut että tämä on nyt tällä hetkellä kotini.Minun on nyt panostettava tähän,vaikka en tähän tulevaisuudessa jäisikään.Toinen asia on että minun pitäisi selvittää tunteeni ja päämääräni.Saada joku selvyys asioihin.En halua menettää ketään.Molemmat miehet ovat tärkeitä minulle,mutta onko toinen tärkeämpi,haluanko elää yhdessä jomman kumman kanssa vai yksin,mitä minä merkitsen näille miehille jne.
Hukassa ollaan tunteiden myllertäessä.Ehkäpä huomenna on selkeämpi päivä.
17.4.2008
En kestänyt kolmatta päivää kokonaan yksin sairastellessa vaan mieheni laittaessa viestin päätin soittaa hänelle.Oli niin tylsää että teki mieli lähteä kainaloimaan ja saunomaan.Kaipasin toisen kosketusta niin kovasti.Vietimme ihan mukavan illan grillaillen ja syöden hiiltyneitä makkaroita.Oli ihanaa nukkua kullan kainalossa.Huomenna olenkin taas siellä viettämässä nautinnollista viikonloppua.Luvassa on jotain muutakin tekemistä.En vaan vielä tiedä mitä.
14.4.2008
Muutama sananen viikonlopusta muistiin.Hyvinhän se meni.Mies jopa laittoi ruokaakin ja laitettiin yhdessäkin.Kyllä tämä tästä etenee hyvää vauhtia hyvään suuntaan.Jälleen ei ahdistava viikonloppu.Tuntui hyvälle kun menin sinne.Täytyy myöntää että alan tuntea jo alkukantaisia tunteita kuten tapaamisen nostattaman kaipauksen ja suudelman tuottaman lämpimän ailahduksen rinnassa.
Naapurin mieskin kävi meitä kyselemässä ryyppäämään,mutta en ollut oikein innokas kun pelkäsin sen menevän överiksi ja pian ladelleeksi valheita tuutin täydeltä joita en edes muista.Mies sitten kävikin siellä muutamalla ja tulivat vielä takaisin yhdelle.
On se vaan ihana tunne kun joku sanoo että “me ollaan sua Liisan kanssa kaivattu niin paljon.Tule takaisin tänne asumaan.Kenen kanssa minä oikein väittelen kesällä jos en sinun.”ja halaukset perään.Eihän naapurit voi ymmärtää millaista muutosta olemme käymässä läpi.Pienikin väärinkäsitys saattaa saada meidät muutamaksi viikoksi raiteilta ennenkun se päästään korjaamaan.Meidän on nyt vaan keskityttävä perustuksien tekoon.Asioita ei voi kiirehtiä.Ne etenevät omaa tahtiaan.Tulen kyllä viettämään siellä kesällä paljon aikaa.
Kävin myös kaverin luona kylässä.Hän on jo neljä vuotta asunut uudessa talossaan,mutta en sinne asti koskaan päässyt.Nyt se tuli tehtyä ja näin samalla muitakin kavereitani ja tuttuja,joita en ollut pitkiin aikoihin nähnyt.Ja ajatella.Mieheni ei nostanut rähinää kun lähdin sinne,eikä sen jälkeen alkanut kiukuttelemaan kun tulin,vaan alkoi ruoan laittoon
En osannut tuota edellisen jutun kuvaa linkittää jotta sen saisi asianomaiset linkitettyä,mutta koettakaa keksiä keinot kuvan saamiseksi blogiinne.
9.4.2008
Tunteet kulkevat omia latuja enkä niihin pysty vaikuttamaan.Olen koko viikon työstänyt toista miestä ulos itsestäni.Väillä olen vihainen ja välillä näen sen ihanan ihmisen johon tutustuin.En tiedä millonka hän on poistunut mielestäni ja sydämmestäni,mutta toivon että pian kuitenkin.
On vaikeaa surra toisen menettämistä ja toisaalta iloita toisen olemista.Kun taas perjantaina menen exälle heitän toisen miehen syrjään ja keskityn vain parisuhteeseen.Nauttimaan oman miehen läsnäolosta.Uskon vakaasti tehneeni oikean päätöksen.Siltikin vaikka kaikki menisi mönkään ja jäisin yksin.
Tiesin että toisesta miehestä irroittautuminen olisi vaikeaa,koska olen yrittänyt sitä jo vuoden.Toisaalta taas en ole halunnut päästääkään irti.Nyt se kuitenkin on tehty.Olen tehnyt päätökseni.Tuskaa ja surua tuntien.Kohta kaksi viikkoa viimeisestä tapaamisesta.15 päivää viimeisimmästä viestistä.Kyllä tämä tästä etenee päivä päivältä.
Monet ovat sanoneet että älä palaa enää exään.Siinä on kuitenkin hyvät puolensa.Ne asiat joiden takia hänet aikanaan valitsin.Ne eivät ole jääneet pois.Sain häneltä viestin jollaisia en ole häneltä ennen saanut(Minulla on ikävä kukkasi mettä).Arvostan sitä tosi paljon.Hän tosiaan yrittää.En vaan itse pystynyt heittäytymään leikkiin mukaan.Kunhan aikaa kuluu niin suhteemme kehityy oikeaan suuntaan varsinkin kun nyt häiriötekijät on poistettu.
Olen loman tarpeessa monesta syystä.Kohta minulla onkin talviloma.Toivottavasti jaksan sinnitellä sinne asti.Olen yhä väsynyt.En aio viettää koko lomaa exän kanssa.Tarvitsen ne päivät itseäni varten.Minun on saatava huilata ja tehdä omia juttuja.Aion nauttia vapaistani ja hemmotella itseäni.Kasvatan henkistä pääomaa että jaksan jatkaa parisuhderemontin parissa.
« Edellinen sivu —
Seuraava sivu »