Nean tarina

On aika jälleen purkaa jotain itsestäni ulos.Tämä on niin vaikeaa,että asiat tulevat vasta pikkuhiljaa käsittelyyn ja kirjoitukseksi.Mieleni tekisi itkeä ja tulen varmasti itkemäänkin tätä kirjoittaessa.Onhan tämä vielä kuitenkin niin  tuoreessa muistissa.Minuun sattuu palata takaisin kipeisiin asioihin,mutta se on välttämätöntä.

Mieheni oli/on mm.läheisriippuvainen.Hän ei kykene olemaan hetkeäkään yksin eikä kykene tekemään mitään yksin.Hän roikkui minussa.Tarvitsi kaikkeen minut avuksi.”Läheisriippuvaisuus on sairaus tai sairauden kaltainen tila,joka syntyy kun ihminen elää jonkin hyvin voimakkaan ilmiön läheisyydessä,eikä kykene käsittelemään tätä ilmiötä persoonallisuudessaan vaan sopeutuu sen olemassa oloon”En sitä ymmärtänyt ennen kun vasta viimeisen vuoden aikana.Olihan kaikki merkit olemassa jo silloin kun aloimme olemaan yhdessä,mutta en osannut niitä asioita eritellä mitenkään.Luulin sen kuuluvan elämään ja parisuhteeseen.Minulla kun ei ollut aikaisempaa kokemusta pitkäaikaisesta seurustelusta ja kilttinä tyttönä halusin miellyttää miestäni kaikin tavoin, että hänellä olisi hyvä olla minun kanssa.Hänpä käytti sitä sikailematta hyväkseen.Yritin ymmärtää häntä.En tiennyt että sairasta ei tarvitse ymmärtää.

Hän myöskin salaili asioita.Vaistosin että jotain oli pielessä ja silloin hän jäi eka kerran kiinni peliriippuvaisuudesta.Olimme olleet vasta puolivuotta yhdessä.Luulin koko ajan että kyse on vain normaalista pelaamisesta, mutta myöhemmin selvisi että se oli iso ongelma ja vain yksi asia monien joukossa.Hän piilotteli kuponkeja ja otti lainaa pelaamista varten.Kerran tappelimme yhdestä kupongista.Pidin sitä kädessäni ja hän halusi sen itselleen.En olisi saanut katsoa paljonko siihen oli käytetty rahaa.No en tietenkään antanut eikä hän sitä saanut.Hän hakkasi päätäni seinään.Löi kasvoihin,repi ,puri ja raapi,mutta kuponki pysyi kädessäni.Purin  ja raavin takaisin ja sanoin että saat vaikka tappaa minut mutta kuponkia et saa.Ihme kyllä hän lopetti.Se tapahtui jo alle vuoden yhdessäolon aikana.

Itse sairastuin myöskin.Ihmettelin vain mikä minun on.Etsin syytä itsestäni ja lapsuudestani .Luulin sen johtuvan rivitaloasunnosta,etten viihtynyt siellä jne.Syytin myös työtäni.En ymmärtänyt että syy löytyisikin miehestäni.Että minun ei ollut hyvä olla hänen kanssaan.Että hän oli sairas.Mikään läsnäolo ei riittänyt hänelle.Rakkaudesta myönnyin kaikkeen.Ettei tarvitsisi riidellä.Nyt tiedän että sairas sairastuttaa ympärillä olevat.Ympäristö sopeutuu sairaan elämään.Tässä tapauksessa siis minä sopeuduin.Kun tilanteeseen on tottunut on vaikea irrottautua suhteesta vaikka se tuo vain sairautta lisää.Muistan kun aloin jo ensimmäisen puolenvuoden aikana oireilla.Mieheni rajoitti mustasukkaisuudessaan menemisiäni.Hän oli jo silloin vainoharhainen.Kävi mm.kokeilemassa autoni nokkapeltiä oliko se lämmin, kun hän tuli yövuorosta kotiin.Jospa vaikka olin ollut yön jossakin muualla jonkun muun miehen luona.Sillon se vielä nauratti minua.

Harrastus joka antoi minulle hyvää oloa täytyi lopettaa koska vastassa oli mies joka muutti minun hyvän tuuleni itkuksi kun pääsin kotiin.Myöskin ystävät jäivät samasta syystä.Joudun käännyttämään lenkkikaverinikin oveltani pois.Tunsin olevani syyllinen hänen juomiseensa ja peliriippuvaisuuteensa.Tai oikeastaan hän sanoi niin.Hän odotti pullon kanssa ja kertoi lähtevänsä baariin ja usein lähtikin kun olin tullut kotiin.Ainoastaan kun rukoilin ja itkin,anoin että älä lähde,selvitetään tämä ensin jne hän jätti lähtemättä. Hän “joutui” ottamaan olutta kun en ollut kotona ja hänellä oli yksinäistä.Kun en ollut hänen seuranaan.Nyt tiedän että hän olisi juonut ja pelannut vaikka olisin ollut kotonakin.

Sattuma kuitenkin pahaksi tai hyväksi onneksi(en osaa vielä sanoa kumpaa) puuttui peliin ja jouduin erääseen “harrastukseen” mukaan puoliväkisin.Vaistosin että elämässäni ei ollut kaikki kohdallaan,mutten vain osannut nimetä syytä.Myöhemmin syytin myös tätä ”harrastusta” meidän ongelmista.Luulen kuitenkin että se pelasti minut tai ainakin pitkitti suhdettani mieheen.Sain kuitenkin muutakin tekemistä.Olin muiden ihmisten parissa.Se antoi minulle itsevarmuutta ja syyn laittautua nätiksi.Olin vähemmän aikaa sairaan piirissä.Sain hänet myös puhuttua ympäri että ostimme omakotitalon.Viihdyin hyvin ulkotöissä.Häntä ei kiinnostanut.Luulin että saisin hänet tekemään muutakin kun täyttämään veikkauslappuja,katsomaan urheilua ja juomaan sekä lähtemään ainaisiin saunailtoihin.En tietenkään onnistunut.Eihän hän halunnut kun elämä sujui oikein hyvin näinkin.Hänessähän ei ollut vikaa.Minä tein kaiken mitä tarvitsi.Nurmikon  hän leikkasi ja polttopuita teki sentään tyhjennellessään mäyräkoiraa.Tosin takkaan ei saanut käyttää hänen tekemiään puita vaan siihen minun piti tehdä ne itse.Hän jopa sanoi minulle että minun täytyy luopua jostakin jos kerran en pysty enää kotitöitä tekemään.

Vaistomaisesti tein asioita joiden takia olin loppuajasta jo hyvin vähän tekemisissä mieheni kanssa.Ihmettelin miksi en halunnut edes lähteä hänen kanssaan mihinkään.No usemmin syy oli se juominen.Hän kun halusi minut kuskiksi ja minä inhosin häntä kännissä.Sitä mitä tuo alkoholi teki meille ja millaiseksi se teki hänet. Hän ei pystynyt olemaan ilman kaljaa.Kerran sain hänet ottamaan haasteen vastaan ja melkein viikon onnistui.Tosin en tiedä joiko salaa.Löysinhän piilotettuja pulloja mm.kumisaappaista.

Kuusivuotta hän uhkaili itsemurhalla,tunsin olevani syypää hänen huonoon oloonsa.Kun en  pystynyt tekemään häntä onnelliseksi.Helpottamaan hänen tuskaansa.Lopettamaan hänen juomistaan.Antamaan hänelle lasta.Pysymään häntä laihana.Tehnyt hänen äitiään terveeksi ja antanut uutta työpaikkaa ja pidettyä hänen ystäviään ja kun en ostanut hänelle uutta autoa jne.Tunsin todellakin olevani kaikkeen syypää.Tein mitä tahansa hän kohdisti sen minuun.En uskaltanut edes hymyillä.Kerran telkkarista tuli joku hupijuttu ja erehdyin nauramaan ääneen.Heti kuului halveksivasti että”mille naurat”.Se oli jännä juttu miten hän sai aina vedettyä hymyni pois ja minut itkemään.Sitten seurasi rauhallinen vaihe hän tyynnytteli ja silitti päätä, lässynlässyn ja sovintoseksiä.YÄK! Että minä inhosin tuota “teen ensin sinut surulliseksi jotta saan hoivata sinua” juttua.En jaksanut siinä tilanteessa puolustautua.Annoin sen tapahtua.Tietyllä tapaa hän halusi minut hoivattavaksi.Että olisin jäänyt kotiin ja sänkyyn makaamaan.Silloin hän tunsi olevansa minun yläpuolella ja hallinnassaan.Että hän hallitsi ja minä tein niinkuin hän tahtoi.

Nyt tiedän että hän märehtii näillä omilla asioilla vain siksi että saisi huomiota ja joku säälisi häntä vaikkei säälittävää edes ole.Siksi hän tekeytyy avuttomaksi.Häntä ei kiinnosta ottaa vastuuta itsestään.Hän nauttii huomiosta ja toisen ihmisen ahdingosta.Kerjää huomiota.Imee energian muista.En muista hänen koskaan toivoneen kenellekkään mitään hyvää.

Hän taisteli jatkuvasti ylipainon kanssa vaikken häntä edes pitänyt lihavana.Hän vain halusi märehtiä sillä asialla ja sai syyn kontrolloida minunkin syömisiäni.Enhän saanut syödä hänen läsnäollessaan sinä aikana mitään.Auta armias jos erehdyin ostamaan itselleni jotain hyvää tai vaatteita.Sain siitä heti nuhteet.Suklaa piti piilottaa ja salaa syödä.Kun hänelle tulee muuten mieli syödä jotain.Pitääkö minun häntä vielä kiusatakkin.Hän halveksien sanoi kun kerran laitoin nättiä päälle töihin ja tulin kotiin että”tuollaisenako sinä oikein kuljet.Keneen meinaat tehdä vaikutuksen”.Aina.Aina olin mukamas jotain miestä iskemässä.Olen luonteeltani erittäin uskollinen ja yhden miehen nainen.En voinut käsittää noita lausumuksia joita vuosienvarrella sain kuulla.Kerran tulin oltuani viikonlopun reissussa ja oli erittäin tyytyväinen kun pääsin kotiin ja reissu meni hyvin.Ensimmäiset sanat olivat kun sain oven auki että”Kenen kanssa olet pannut”. 

Imettelin usein sitä miksi minulla oli aina niin hyvä olla kun mieheni oli poissa tai olin itse poissa hänen luotaan.Miksi en viihtynyt hänen kansaan.Enää en ihmettele.

Minua tämä kaikki muutti niin paljon että jouduin itseltäni kysymään kuka oikein olen.Miksi masennuin niin syvästi ja toistuvasti.Mihin elämäniloni oli kadonnut.Olin valmis tappamaan itseni ja lopettamaan tämän tuskaisen olon.Lopettamaan ne asiat joita ei minuun oikeasti kuulunut.Onneksi löysin kaksi hyvää ystävää jotka ohjasivat minut oikealle tielle ja tukivat koko prosessin ajan eteenpäin.Silloin sain tietää mistä elämässäni oli ollut kyse ja aloin etsimään tietoa asiasta.Myös mieheni lainaama kirja auttoi.Tosin hän toi sen ihan muusta syystä.Hän toi sen siksi että ymmärtäisin häntä mutta sielläpä lukikin ettei sairasta tarvitse ymmärtää.

Voi kuulostaa siltä että olen katkera,mutta en ole.Olen tyytyväinen siitä että nyt tiedän millaisia ihmisiä välttelen.Mitä kuuluu normaaliin parisuhteeseen.Senkin mitä oikeasti rakkaus on.Olen oppinut paljon ja ilman tätä kokemusta olisin vähemmän itsenäinen sekä vähemmän itsevarma.Onneksi luonteeni on optimistinen sekä huumorintajuni laaja siksi pystyn löytämään tästäkin kokemuksesta ne hyvät asiat.

Pieni runon pätkä.En tiedä kuka sen on alunperin kirjoittanut.

“Minä seuraan sitä  jota rakastan.

En välitä siitä mitä se maksaa.

En ajattele onko se minulle hyväksi.

En tahdo tietää rakastaako hän minua.

Minä seuraan sitä jota rakastan.”

Puhelinsoitto mieheltäni sai minut miettimään asioita.Hän ei ollut soittanut kuukausiin.Se sairas kuulosti taas ihan liian terveeltä ollakseen terve.Itkin pitkään tuon puhelun jälkeen.Se laukaisi jotain sisälläni.Vanhoja haavoja.Olin kuitenkin todella järkyttynyt vieläkin sen edellisen kohtaamisen jäljiltä.Tajusin että pelkäsin kuollakseni miestäni ja mitä hän tekee muille minut tunteville ihmisille.Pelkäsin että hän tekee pahaa myös ystävilleni.Tilanne siellä oli todella uhkaava.Siellä ollessani olin valmis juoksemaan ulos heti kun hän ottaa leipäveitsen esiin.Se sen asenne toi kaikki ne muistot mieleen uudestaan.Se mitä nämä vuodet olen saanut kokea tajuamatta tilanteen vakavuutta.Se vittumainen asenne.Se miten hän sanoo ne sanat vähän kuin leuhkasti,nokka pystyssä.”kyllä minä tiedän kun minulle on kerrottu.”Työkaverisi on kertonut”Tunnusta pois vaan että olet ollut intiimissä kosketuksessa ja tapailette säännöllisesti”Teidät on nähty usein muuallakin”Tunnusta”Minulle on kerrottu”Olet valehdellut koko ajan”Olet huono nainen”Minä soitan sille”Soitan sen entisellekkin millaista peliä se mies pitää”Pyörittää muita naisia”jne.Lista on loputon.Menin aivan shokkiin ja reagoin kuten ennenkin eli aloin puolustaa itseäni ja koettaa saada hänet olemaan uhkaamatta muita ihmisiä.Sotkemasta heidän elämää kun he eivät kuulu meidän väleihin millään lailla.Hän on kertonut mitä hän on suunnitellut tekevänsä ystävälleni.Hän laittaa “Helvetin Enkelit” hakkaamaan polvet paskaksi ja sairaala kuntoon.Hän saa kärsiä hänen elämänsä pilaamisesta(eihän hänessä itsessään ole mitään vikaa.Oikein terve mies)En olisi uskonut että ihmisestä voi vaistota psykopaattisia piirteitä.Hän oli niin sairas että yleensä tällaiset ihmiset ovat hoidossa suljetulla osastolla.Mieliala vaihteli laidasta laitaan.Yliystävällisyydestä ,päällekäyvään, sairaanloisen tyynenrauhalliseen kylmäveriseen murhaajaan.Eka kertaa tajusin että se on sekompi kun luulin.Oikeastikkin hullu.Ei kai kukaan tervejärkinen lyö itseään saksilla vai lyökö?Uhkaile koko ajan itsemurhalla.Ahmi ja sitten oksenna.Tahallaan tee kiusaa.Et saa syödä hänen läsnäollessa kun hänellä on laihutuskuuri menossa.jne.

Totesin ettei hän tosiaankaan kykene tuntemaan toista ihmistä kohtaan mitään hyvää vaan tarkoitus on aina satuttaa mahdollisimman syvästi.Kokeili siis kaikki konstit mitkä minuun mahdollisesti vielä tehoaisi,että saisi itselleen hyvän mielen kun sai satuttaa.Millanen ihminen oikein haluaa lähimmäisilleen pahaa?En enää koskaan halua nähdä häntä.Pelko on todellinen ja hän on vaarallinen.Ei itselleen vaan muille ympärillä oleville.

Pahinta on kun ensin kerroin totuuden,niin hän oikein sai siitä lisävirtaa ja alkoi kahtakauheammin uhkailemaan.Uhkaili tekevänsä pahaa tuolle toiselle miehelle jonka kanssa olemme ystäviä vieläkin hänen kehoituksistaan huolimatta ettei minulla saa olla ystäviä tukemassa minua.Minähän en tapaile tälläkään hetkellä ketään eikä minulla ole sellaista suhdetta kun sairaiden mielikuvitus antaa ymmärtää.Minulla on täysi oikeus tukeutua ystäviin ja tehdä mitä tarvitsee päästäkseni jaloilleni tämän avioeron aikana.

Mietittyäni asioita muutaman päivän valehtelin ja kerroin että minulla on suhde niinkuin hän oli saanut kuulla ja johon hän niin vakaasti uskoi.Se rauhoitti hänet kerrasta.Nyt hän on tyytyväinen koska minä olen syyllinen ja hän nyt saa kertoa eteenpäin että minä olen syyllinen ja hän se ihana mies joka naisen unelma.Että hän on ollut oikeassa minun suhteen.Että olen oikeastikkin huono nainen.

Hulluinta tässä on se että hän ei tunne minua yhtään näiden 8,5 vuoden jälkeen.Se hyvä puoli tässä kohtaamisessa oli ettei mieheni enää ikinä pysty vahingoittamaan minua eikä lähimmäisiäni.Ai miksikö?Koska hän ei enää  hallitse minua ja tekemisiäni.Olen vapaa:)

Muutaman sanasen aattelin kirjoittaa.Sain tietää että sukulaiseni oli ollut tuon “tappajan” kanssa samalla luokalla.Mahtaa olla heidän perheessään tunnelmat aika matalalla.On tämä maailma niin pieni että ei tarvitse montaa henkilöä olla välissä kun löytyy yhdistävä tekijä tuohon “tappajaan”.Sanotaankin että jokaisen ihmisen välissä on vain viisi ihmistä.Se pitää ainakin omalla kohdallani paikkansa kun olen tutkinut asiaa.

En omista tv:tä ja näin säästyn aika paljolta pahalta.Valinta on ollut harkittu.Olin aikaisemmin toisen työni takia niin suuressa tietotulvassa kiinni, että kiintiöni tuli joksikin aikaa täyteen.En enää kestänyt sitä tietotulvaa.Se työ päättyi muuttooni.Enkä ole katunut sen luopumisesta.

En siis nähnyt mitä oli tapahtunut.Tiedän vain sen mitä olen lukenut.Herääkin kysymys minkäverran ihminen kestää ylipäätään tietoa? Paljonko saa olla väkivaltaa elämässä vuorokauden aikana?Turtuuko siihen väkivaltaan ja tuleeko siitä pohja todellisuudelle?Meneekö ns. normaali elämä sen takia väärälle polulle?

Luulen että vastapainoksi pitäisi tulla pehmosia hetkiä.Myös sitä hellyyttä ja rakkautta.Välittämisen tunne.Tunne siitä että vaikka olet erinlainen olet silti rakas ja tärkeä minulle.Me emme koskaan voi antaa liikaa läheisyyttä toiselle ihmiselle tämän väkivaltaa ihannoivan maailman keskellä.Myös se tappaja kaipaa hellyyttä.Hän on sen tunteen itseltään tukahduttanut, mutta se löytyy kyllä,jos siihen puututaan ajoissa.En oikein jaksa uskoa että joku syntyy tappajaksi.He ovat vain niitä kaikkein herkimpiä ihmisiä vaikutuksille.Heidän tarpeensa ei tule tyydytetyksi ja sitten kaikki tunteet kätketään sisäisen kilven suojiin.Kyllä se on tämä ympäristö ja ihmisten vuorovaikutus  joka muovaa meitä ja ohjaa niihin tekoihin joita teemme .Jossakin oli kysymys että miksi hän teki näin?Luulen että hän pelkäsi elää ja sitä miten siitä selviäisi yksin.Kohdata tunteet joita elämässä joutuu kohtaamaan.Siksi tappoi itsensä.Kuitenkin hän toisaalta halusi elää ja siksi hän tappoi muita.Nyt hän elää ikuisesti.Sai nimensä historiaan.Nyt me muistamme hänet aina.

Muistutukseksi vielä.Kohdelkaamme toisia ihmisiä niin kuin haluamme heidän kohtelevan meitä.

Se oli elämäni vaikein päätös sillä hetkellä.Olin työstänyt sitä mielessäni jo pitkään.Ottanut selvää miten sitä haetaan ja millainen prosessi se on.Halusin tietää mitä pitää tehdä, jos sen aika tulisi.Se ei kuitenkaan mennyt niin kun olin itselleni sen selvitellyt.Järki ja tunne kun eivät kulje käsikädessä.

Puntaroin asiaa mielessäni.Lykkäsin ja lykkäsin yhä uudelleen ja uudelleen.En ollut ollenkaan varma että olisiko se oikea ratkaisu.Mielessäni oli eri vaihtoehtoja ja pohdin päätökseni tulevia seurauksia.Monet järkiperäiset asiat puolsivat kuitenkin tuota päätöstä,mutta tunne puoli harasi vastaan.Toinen ystävistäni kehoitti jatkamaan toinen oli ehdottomasti eron kannalla.Myös mieheni terveydentila huolestutti.Se kuitenkin lopulta ratkaisi koko asian.Tajusin ettei hän aikonutkaan tehdä asioittemme eikä terveydentilansa parantamiseksi mitään.Lupaili ja lupaili aina vaan uudestaan ja uudestaan  muttei toteuttanut käytännössä koska ei ollut pakko.Hän ei halunnut muuttua.Hänessähän ei ollut mitään vikaa.Olin ainoa syypää tässä sotkussa.Hän halusi minun ottavan kaiken vastuun.Pesevän yksin tämän likapyykin.Hän halusi että minä räpiköin hänen puolestaan ja alistun hänen alistavan käytöksensä alle.Hänestä se oli oikeutettua.Kestäisin kaiken mitä hän halusi minulle tehdä.Hän sanoikin minulle”Nyt saat tuntee saman kun miltä musta tuntuu”Ottaisin sen kaiken paskan niskoilleni ja rypisin kunnes rukoilisin armoa tai tappaisin itseni.

Monta viikkoa mietin tuota päätöstä, mutta hänen uhkaava käytöksensä sai minut liikkeelle.Omat pelkoni ajoivat minua siihen ratkaisuun.En uskonut sanaakaan enää hänen puheistaan.En uskonut hänen muuttuvan.Pelkäsin hänen tappavan minut tai ainakin henkisesti olisin varmasti kuollut.En halunnut enää olla tunteeton zompi, vaan tunteva nainen.Onnellinen nainen hyvässä turvallisessa, luotettavassa parisuhteessa.

Kolmannella kerralla vasta sain nuo paperit jätettyä.Siinä meni kaksi viikkoa.Olin unohtanut ottaa hänen sotutunnuksen ylös.Sitten pääsin jo maistraattiin asti kuullakseni että olin aivan väärässä paikassa.Kolmannella kerralla olin poliisilaitoksella käräjäoikeudessa ja jätin paperin sinne.Olin yllättynyt että se oli niin helppoa.Ei jonotusta ,ei kuulusteluja, pelkkä paperin antaminen riitti.Tosin pyysin merkinnän ettei osoitetietojani saa lähettää eteenpäin edes toisenvaiheen aikana.

Se minut kuitenkin yllätti että kestää ainakin kolme viikkoa ennen kun mieheni saa tiedon siitä.Päätin kertoa hänelle itse mitä olin tehnyt.Se ei vielä häntä romahduttanut.Vasta kun haastemies vei sen hänelle.Hän romahti ja tajusi asioiden oikean tilan.Avioliiton lopun.Itse en ole sitä vieläkään tajunnut.Elättelen yhä mielessäni että jospa se kuitenkin jatkuisi ja kaikki kääntyisi hyväksi.Mieheni muuttuisi ja unohtaisi menneet.Aloittaisimme puhtaalta pöydältä.

Kuitenkin jättäessäni tuon lapun en olisi sitä kumminkaan halunnut jättää.Se tuntui niin lopulliselta päätökseltä ja pahalta.Monien vuosien mitätöimiseltä.Nyt vain odottelen ja kuulastelen miten käy.Sanoin miehelleni että hän tekee lopullisen ratkaisun tuon asian suhteen.Heitin pallon hänelle.Nyt hän joutuu tekemään tämän lopullisen päätöksen.Ehkäpä elämänsä ensimmäisen vaikean päätöksen.

Mitä mahtaakaan pitää sisällään hyvä seksi.Jokaiselle se on erinlaista.Itse ainakin olin tyytyväinen omaan seksielämään parisuhteen aikana.Pidän mieheni penistä täydellisenä, vaikka hän on itse toista mieltä.Minulle se oli juuri sopivan muotoinen ja kokoinen. Täydellinen.Tuntui hyvältä sisällä ja oli käteen sopiva.Tuskin löytyy toista yhtä hyvää muuta kun pornokaupasta kumisena.Luultavasti joudun sellaisen ostamaan tähän välikauteen ennen kun löytyy aito korvaaja.

Tokihan siinä oli omat juttunsa aluksi.Mistä toinen tykkäsi ja mistä ei.Tuli kokeiltua eri asentoja jne.Mutta kun ne alkujutut oli käyty läpi ei enää paljon tarvinnut kysellä.Mitään ei puuttunut ja seksi senkun parani vuosi vuodelta.Hänestä kehkeytyi todella hyvä nuolija ja rakastelija.Minä joka en helposti saa yhdynnän aikana jopa laukesin loppuaikoina.Löysimme täydellisen kontaktin toisiimme.Tiesin että jos minusta tuntui hyvälle niin silloin tuntui toisestakin eikä asentoa tarvinnut korjata.

Olin meistä se aktiivisempi osapuoli .Ainakin alkuaikoina.Vaikka miehenikin oli erittäin viriili.Jotenkin siihen tuli oma rytminsä.Olisin voinut harrastaa sitä vaikka koko ajan.Se vakiintui kuitenkin yhteen kertaan päivässä.Olihan toki joskus vähän enemmänkin väliä.Kun toinen oli kipeä tai reissussa.Sanoinkin usein että kun seksi loppuu loppuu suhteemmekin.Niin iso asia se oli meille tai ainakin minulle se oli suhteessa.

Minusta seksi on paras lääke masennukseen.Se tuo hyvän olon.On läheisyyttä ja muutenkin tuntuu orgasmin jälkeen hyvälle pitkän aikaa.Se kehittää kuitenkin niin paljon hyviä tuntoja että masennus taittuu hetkeksi.

Parasta oli kuitenkin se spontaanisuus.Monena yönä heräsin siihen kun mies halusi ottaa minut takaapäin.Molemmat olivat jo nukkuneet pahimman väsymyksen pois ja aamulla oli kiva herätä tyydytettynä uuteen päivään.Ehdottomasti suosikki asentoni.Oikeastaan kaikki takaapäinasennot tuntuivat hyviltä, mutta erityisesti lusikka-asento oli paras.Pystyi jatkamaan samantein unia eikä turhaa hössötystä ollut.

Joskus sitten emme jaksaneet olla yhdynnässä, mutta tyydytimme itsemme vierekkäin maatessa.Joku on joskus kysynyt mitä järkeä siinä on, mutta se oli kuitenkin yhteenkuuluvuuden hetki.Oli kiva katsella toista siinä puuhassa ja tarvittaessa vähän jelpata.

Emme kuitenkaan koskaan harrastaneet mitään erikoista.Sitä perustavallista.Kerran kokeilin fantasialeikkiä, mutta mieheni suuttui siitä niinpaljon etten enää toiste yrittänyt.Hän kun on todella tosikko ja huumoriton. Täys pessimisti.

Vaikka seksi toimikin, niin jotain loppuajasta uupui. Alkuaikoina sain hellyyttä, suudelmia ja olimme vain sylikkäin.Siihen osaan hänessä rakastuin.Siihen hellään ihmiseen.Välittävään ihmiseen.Mutta niin se jäi pois aika pian.Myös suuteleminen jäi aika vähiin.Hän oli hyvä suutelemaan.Masennus kuitenkin tuli väliimme eikä Hänellä ollut aikaakaan pitää minua hyvänä.Pelimaailma vei sen ajan ja itse korvasin sen lopuksi uppoutumalla työmaailmaan.Samoin kävi seksin lailla.Rakastelu muuttui panoksi tai pikapanoksi.Kuitenkin se oli hyvää.Molemmat tuli kuitenkin tyydytettyä tavalla tai toisella aina.Kaipasin silti hidasta rakastelua ja hellyyden kaipuuni alkoi olla myöskin suurta.Tuntui ettei mieheni enää rakastanut minua eikä välittänyt minusta.Kaikki oli kuitenkin muuttumassa paremmaksi ennen tuota hänen antamaa suudelmaa toiselle naiselle, mutta siihen se kehitys sitten päättyi.Suhteemme kehitys.

Näin jälkikäteen ajateltuna se tuntuu pieneltä, mutta oli niin paljon muita asioita taustalla että tuo oli vain se viimeinen niitti.

Silti kun viimeksi olimme yhdessä, niin se oli sitä laadukasta seksiä.Melkeimpä suhteemme parasta.On vaikea uskoa että niin pienessä hetkessä monien sattumusten ja tapahtumien summana voi menettää tuon kaiken.Rakkauden yhteyden rakkaimpaan.

Kuukausi lähenee uhkaavasti loppua.Tänään lähdin töistä vähän aikaisemmin.Askelkin tuntui kevyeltä ja hymy nousi väkisin huulilleni.Jotenkin kaikki tuntui paremmalta.Hyräilin radion mukana”aikuista naista” ajaessani kohti vuokra kämppää.Minun on huomenna luovutettava sen avaimet.Kävin tänään siivoamassa asunnon.En ollut saanut aikaisemmin sitä tehtyä.Nyt oli pakko.Olin yllättynyt omasta reaktiosta kuinka hyvälle tuntui päästä siitä asunnosta lopullisesti eroon.Jokin vaihe elämässäni tuntui jäävän taakse.

Minulla ei ole kauheasti hyviä muistoja tuosta asunnosta.Vuokrasin sen miehelleni keväällä ja ehdin jo sen kerran irtisanoakkin kun mieheni muutti takaisin kotiin, mutta tilanne kotona kärjistyi niin nopeasti ,että sain sen vielä takaisin.Salaa öisin kun mieheni oli töissä ajoin tavaroitani tuonne asunnolle.Se oli rankka kokemus touhuta yksin öisin ja vielä työt päälle.Silloin vielä minulla oli nämä kaksi sivutyötäkin .En ehtinyt kaikkea viedä, mutta tärkeimmät kuitenkin asumisen kannalta.

En siellä kuitenkaan ehtinyt paljon viettää aikaa ,koska koti-ikävä vaivasi ja halusin kuitenkin pitää mieheeni yhteyden ja hakea ratkaisua ongelmiimme.Olinkin lähes joka yön juhannuksen jälkeen kotona, mutta tavarat asunnolla.Se piti mieheni kurissa ja elämämme aika rauhallisena.Minulle se asunto merkitsi kuitenkin pahan tilanteen sattuessa turvaa.Pelkäsin kuitenkin koko ajan mieheni mielialan vaihteluita.Hän kun kuitenkin joi edelleen reippaan puoleisesti.Masennuslääkkeet olivat kuitenkin jo alkaneet tehota ja näytti siltä että elämämme pääsee raiteilleen eikä niitä kamalia raivokohtauksia ollut enää tullut.Uskoinkin että pahin on jo takana päin, mutta se oli vain tyyntä myrskyn edellä.

Mieheni syntymäpäivät aiheuttivat hankaluuksia.Hän oli kutsunut vieraita meille useammaksi yöksi ja järjestänyt megabileet saunailtoineen ym. juttuineen ja niitä juhlittiin kaksi päivää.Olin jo ilmoittanut hänelle edellisenä vuotena etten sitten näihin juhliin osallistu millään tavalla, koska tiesin etten jaksaisi niitä järjestää eikä voimavarani/tunnetilani olisi juhlakunnossa.Mieheni loukkaantui kun en osallistunut ja olin yötä kämpällä hänen juhlaviikonlopun ajan.Sitten menin taas takaisin kotiin.Hän sai kuitenkin tuosta kimmokkeen aloittaa uhkailut ym. kuviot alusta.En enää tiennyt mitä tehdä.Mikä mieheeni oli taas oikein mennyt?

Ahdistuin.Asiat alkoivat olla jo todella huonosti.Hän muuttui vainoharhaiseksi.Hän kyttäsi vieressä minua kun kävin suihkussa, kun lähdin ulos hän tuli perästä jos menin talon taakse,kun olin sisällä hän vakoili minua ikkunoista jne.Olin koko ajan valvonnan alla.Puhelimeni oli joko kiinni tai äännettömällä koko ajan ettei sen soiminen aiheuttaisi hulluuskohtausta.Työkaverinikin huomasi muutokset minussa ja yhdessä asiaa pohdittuamme tulimme siihen johtopäätökseen, että hän on jättänyt lääkkeensä pois.Varovasti tiedustelin asiaa ja niin oli käynytkin.Syntymäpäivien jälkeen hän ei ollut ottanut lääkkeitään.Syyksi hän sanoi että minä olin sanonut ettei niistä ole mitään hyötyä.En kyllä itse muista sellaista sanoneeni ,vaikka olen sitä miettinyt.Viimeinen niitti oli kun en suostunut luovuttamaan kännykkääni hänelle.Silloin hän sai kohtauksen joka kauhistuttaa minua vieläkin.Se oli jotain vielä suurempaa kuin aikaisemmat.Hän oikein tärisi ja puhkui.Hetken perästä hän seisoo edessäni leipäveitsi kädessä ja huutaa “Nyt akka saatana laitat sen kännykän tähän”.En voinut muuta kun rukoilla että pääsen lähtemään hengissä ulos .Olin aivan järkyttynyt ja sekaisin pelosta.En muista miten pääsin talosta ulos.

Viimeiset viikot jotka asuin kämpällä eivät enää tuntuneet turvallisilta.Turvattomuuden tunnetta lisäsi tieto siitä että hänen kaverinsa asui alapuolellani.Hän kävi siellä usein.Lähes joka päivä.Pelkäsin ovikellon soittoa.Mainosten jakajaa.Miestäni että hän odottaa ulko-ovella.En uskaltanut pitää puhelinta päällä, koska hän soitteli ja lähetti viestejä koko ajan.Olin vankina omassa asunnossa.Siitä oli tullut minunkin vankila.Miehenikin sitä kutsui vankilaksi  sillon kun asui siellä.Meillä oli kuitenkin eri syyt mitkä siitä teki vankilan.

Niin aloin etsiä asuntoa itselleni.Turvapaikkaa johon hän ei löytäisi.Ja niin löysin tämän paikan.Salaisen paikan .En oikein enää jaksanut uskoa suhteemme mahdollisuuksiin.Salaa öisin ajoin tavaroitani tännekkin.Ettei hän saisi tietää että olin muuttamassa pois.Kovasti hän kyselee tutuiltani, että missä asun.Kukaan ei vielä toistaiseksi ole kertonut.Tosin tästä ei vielä tiedä kun muutama henkilö.

Nyt olen sen “vankilan” siivonnut ja samalla siivonnut nekin muistot pois elämästäni, jotka siellä ollessa ahdistivat.Huomenna se on kokonaan luovutettu.

Tapasin siis tänään mieheni monen viikon jälkeen.Edellisen kerran törmäsimme toisiimme kaupungilla.Se oli raskasta kun oli niin kova ikävä ja mieli olisi tehnyt koskettaa.Nyt olin  kuitenkin häntä menossa entisestä yhteisestä kodistamme hakemaan.Tunnelma oli yllättävän rauhallinen kun astuin tupaan.Takassa oli tuli, astiat oli pestynä ja lattiat imuroituina.Muutenkin näytti asiat olevan kunnossa.Hän oli ollut ryyppäämässä kuten edellisinäkin iltoina.Harvinaisen hyväkuntoinen kuitenkin ryyppyputkensa jälkeen.Pyysin keittämään kahvia kun en ollut ehtinyt juoda kun kupillisen lähtiessä.Nälkäkin olisi ollut, mutta muuta tarjottavaa ei ollut.

Siinä sitten luin lehtiä ja join kahvia mieheni touhutessa muuta.Tuntui niin kotoisalta olla tutun pöydän ääressä.En oikein tiennyt mihin varautua, mitä minulla oli vastassa mennessäni sinne.Olinhan lähtenyt karkuun miestä joka oli aivan sekavassa mielentilassa leipäveitsi kädessä.Katseemme eivät kohdanneet jutellessamme niitänäitä.Sellaista tuttavien välistä keskustelua.Minua siinä odotellessaan hän lähti sängylle lepäilemään.

Kahvin juotuani vaistomaisesti mitään ajattelematta menin hänen viereensä pitkäkseen.Siinä sitten turistiin jo vähän suhteemme ongelmiakin ja miten on mennyt.Onko ollut seksikumppaneita jne.Niin… jutut todellakin menivät seksiin.Totesimme,että olimme molemmat puutteessa.Emme olleet kyenneet aktiin kenenkään muun kanssa.Hänet oli tosin joku jo ehtinyt torjuakkin.Toista ihmistä oli ollut kova ikävä.Molempien teki mieli, mutta sitä ratkasevaa askelta ei kumpikaan uskaltanut ottaa.Olisiko se edes järkevää?

Annoin hänen kosketella minua.Tuntui niin hyvälle kun joku kosketti ja oli siinä vieressä.Halusin tuntea ne tunteet jotka olimme niin useasti jakaneet menneinä vuosina.En kyennyt enkä edes halunnut torjua.Enhän voinut tietää milloin seuraava kerta tulisi jos tulisi ollenkaan.Annoin vain mennä mitään ajattelematta.Välillä itkimme ja taas jatkoimme.Monta tuntia rakastelimme yhä uudestaan ja uudestaan kunnes olimme molemmat viimisen päälle tyydytettyjä ja raukeita.Kaikki mahdollinen tuli koettua ja annettua.Välillä hetken nukuimmekin sylikkäin.Se oli ihanaa,kotoista.Ihan kun emme koskaan olisi kokeneetkaan kahta viimeisintä kriisiä vaan jatkaneet siitä mihin silloin jäimme.

Mutta oli aika lähteä. Tuntui raskaalta lähteä kun tietää ettei toinen halunnut muuta kun sen hetkisen tyydytyksen.Seuraavasta tapaamisesta emme sopineet.En tiedä milloin seuraavan kerran näemme ja mitä silloin tapahtuu.Onko joku toinen silloin tilallani ja minulle ei ole enää sijaa edes sääliseksin merkissä.

Miten vaikeaa voikaan olla ensimmäisen jutun kirjoittaminen.Ei oikein tiedä mistä aloittaisi kun on niin paljon asioita jotka pyörivät mielessä ,eikä oikein tiedä millaiseksi bloginsa haluaisi.Hempeästä sivustani huolimatta ei elämäni ole vaaleanpunaista unelmaa vaan jotain ihan muuta.

Olen avioeroa läpikäyvä 35-vuotias lapseton nainen. Minulla on 10-vuotias kissa jota hoivaan ja hellin. Asun tällä hetkellä omassa yksiössä rivitalossa.

Tämän päiväkirjan tarkoitus on hiukan itsekäs eli kirjoitan sitä helpottaakseni yksinäisyyttäni ja omaa tuskaista oloani. Onhan minulla ystäviä, mutta en ole oikein seurustelu tuulella ,enkä jaksa kulkea tekohymy huulilla koko ajan ja selitellä miksi en halua lähteä johonkin. Toivon toki että löytyisi kohtalotovereita joiden kanssa jakaa ajatuksia kuinka selvitä elämässä eteenpäin kun on petetty, jätetty ja pettynyt elämään ja sen tuomiin kiusauksiin.

Elämäni on täysin rempallaan ja olen kykenemätön tekemään yhtään mitään. Pitää paikkansa kun sanotaan millainen koti sellainen ihminen. Asuntoni on vieläkin sekaisin muuton jäljiltä. Niin on elämänikin yhtä sotkuista ja saamatonta.En ole saanut aikaiseksi purkaa laatikoita ja laittaa tavaroita paikalleen.

Tämä blogi on ensimmäinen askel kohti parempaa elämää. Haluan saada aikaiseksi edes jotain, josta saan voimia nousta jaloilleni ja saada asiani sekä elämäni kuntoon.

Huomenna on raskas päivä. Tapaan rakkaan aviomieheni monen viikon jälkeen. Kaipaus ja ikävä hänen syliinsä on kauhea.Olen häneen yhä rakastunut, eikä hänen kohtaamisensa onnistu ilman kyyneliä. Olen täysin hukassa ja tunteitteni armoilla.En saa häneen mitään kontaktia. En sitä kyllä ihmettele tekemisieni ja sanojeni jälkeen, mutta silti tuntuu oudolta kun toinen on niin rakastanut minua eikä enää rakasta. Enää en tiedä hänen tunteistaan muuta kun, että hän vihaa ja haluaa kostaa minulle aiheuttamani tuskan ja vääryydet eikä edes peittele. Se on hyvin julmaa ja raakaa. Onhan hän taitava manipuloija sekä henkisen väkivallan taituri ollut suhteessamme. Miksi siis rakastan miestä, joka on tehnyt elämästäni kurjaa ja haluan hänet takaisin?

Mistä siis kaikki sai alkunsa?

Meidän suhteeseen on mahtunut surullisia tapahtumia todella paljon. Yleensä ne lujittavat suhdetta. Niin meillekkin kävi aluksi, mutta kun ne samat ongelmat seuraavat vuosia perästä eikä toinen kykene niitä jättämään taakseen on parisuhde lujilla.

Kaikki sai alkunsa hänen vanhempiensa sarastuttua. Hänen masennuskierteensä alkoi silloin ja antoi luvan uhkailla itsemurhalla. Minulla oli samaan aikaan menossa lapsettomuushoidot ja eihän sitä lasta sitten tietenkään tullut sen kriisin keskelle.Oma keskenmenoni hautautui hänen tuskansa alle. Yritimme adoptiota, mutta sieltä ilmoitettiin ettemme tule koskaan saamaan lasta, joten sekin jäi.Se oli miehelleni kovempi isku kun minulle.Itse halusin unohtaa ja jatkaa elämää eteenpäin, mutta mieheni ei unohtanut. Asiat kulkivat vuodesta toiseen jutuissa mukana.Elämämme oli myös muutenkin kiireistä.Kun hän ei antanut minun käydä missään ,niin korvasin sen työllä ja teinkin pitkää työpäivää lähes lomitta viimeiset 4-vuotta. Hänen aikansa täyttivät uhkapelaaminen, saunaillat ja urheilu, joten yhteistä aikaa ei paljon ollut. Seksistä emme kuitenkaan tinkineet.Se oli hyvää ja lähes päivittäistä toiseksi viimeiseen kriisiimme asti.

Parivuotta tein töitä saadaksemme suhteemme raiteilleen ja järjestettyä yhteistä aikaa ,sekä normaalin perhe- elämän. Onnistuin ja totesin rakastavani miestä todella syvästi sillä aikuisen rakkauden tavalla. Se oli minulle uusi tunne, jollaista en ollut ennen kokenut.Kaikki tuntui ihanalta ja luottamus suhteeseen sekä mieheen oli täydellinen. Uskaltauduin lähtemään hänen kanssaan baariin. Aikaisemmin oli vain huonoja kokemuksia baari-illoista hänen kanssaan. Hän kävi yleensä ilman minua.Olemme molemmat aika mustasukkaisia ja se sitten tulikin tuhoamaan koko jutun.

Juttelin erään miespuolisen tuttavani kanssa kun hän tuli pyytämään tanssimaan kanssaan. Sanoin että saat mennä jonkun toisen kanssa(luotin siis täysin mieheeni) ja hän menikin. Vessaan mennessä silmäni löysivätkin hänen baaritiskiltä kyseisen naisen kanssa juttelemassa. Kun palasin vessasta hän edelleen jutteli ja kävin hakemassa juomani ja lähdin kulkemaan miestäni kohti. Pysähdyin kuin naulattu tuijottamaan heitä.En voinut uskoa että mieheni suuteli tuota naista. No eihän yksi kerta mitään, mutta nyt se suuteli jo toisen kerran. Olin aivan shokissa ja järkyttynyt. Nainen ei kylläkään ollut kovin halukas, mutta minua raivostutti mieheni.Miten hän kehtasi tehdä tämän minulle? Olin tehnyt viimeiset 2-vuotta töitä suhteemme eteen. Löytänyt luottamuksen ,järjestänyt yhteistä aikaa ja siinä oli kiitos uurastuksestani. Läväytin miestäni poskelle ja lähdin kotiin. Toiseksi viimeinen kriisimme oli valmis.

Ajauduin takaisin tekemään pitkää lomatonta työpäivää ,viikonloppuisinkin. Kävin kotona vain nukkumassa.Seksi ei maittanut.Olin pohjattoman surullinen ja pettynyt.Äidilläni todettiin syöpä.Masennuin.Elämäni oli romahtanut.Mietin kuinka monia hän oli pussaillut niinä baari-iltoina joita oli vuosien varrella ollut? Miksi hän osoitti kiitollisuutta tuolle naiselle (hän itse sanoi että oli tuolle naiselle kiitollinen kun hän lähti tanssimaan ja minä en lähtenyt.Siksi pussasi häntä.)eikä minulle joka tein kaikkeni hänen eteensä, jotta hänen olisi hyvä olla.Sen ainoan kerran kun kieltäydyin tekemästä jotain hän kääntää selkänsä.

En tiennyt mitä tehdä. Olin itsemurhan partaalla. Oli kulunut jo puolivuotta tapahtuneesta.Olin kävelevä zombi.Käännyin mieheni puoleen ja pyysin apua. Hän käänsi selkänsä jälleen kerran ja jätti minut selviytymään yksin.

Lähetin hiljaisen rukouksen” Anna minulle jotain mihin tarttua”. Seuraavana päivänä rukoukseeni vastattiin. Tapasin sielunystävän. Hän oli kuin minä.Samat ajatukset.Hän sai minut hymyilemään.Odotin juttuhetkiämme.Kolmannen kerran hänet nähdessäni tajusin olevani lumottu/rakastunut tuohon mieheen.Olin vähällä suudella häntä. Olin hämilläni. Miksi? Mitä minulle oikein on tapahtumassa? Rakastan omaa miestäni? Miksi tuo vaikuttaa minuun niin syvästi, että unohdan todellisuuden? Vetäydyin ja pakenin paikalta.En kyennyt kertomaan että olin naimisissa .Aloin vältellä häntä, mutta hän ei ollut unohtanut minua ,vaan otti jouluna yhteyttä.Siitä alkoi viimeinen kriisimme.

Olin mieheni kanssa reissussa parantamassa välejämme kun tuo kohtalokas viesti saapui. Vastasin ja siitä alkoi tiivis viestittely. Mieheni huiteli omilla teillään ja oli jättänyt minut yksin ,vaikka meidän piti parannella suhdettamme.Annoin lopullisesti periksi kiusaukselle. Miksi en vastailisi jos se tuo hymyn naamalleni.Olinhan jo pitkään ollut onneton.Viikon viestittelyn jälkeen kerroin olevani naimisissa.Yllätyksekseni hän ei halunnut lopettaa.Kerroin tunteistani, mutta sekään ei pelästyttänyt häntä. Näin häntä muutaman kerran, soiteltiin ja viestiteltiin. Vaihdettiin muutaman kerran suudelmia. Minä rakastuin yhä syvemmin. Päädyin yöksi hänen luokseen. Yhä vielä tänäänkin ihmettelen mitä oikein tapahtui silloin. Hän ei halunnut seksiä kanssani, koska minulla oli mies.Juttelimme ja nukuimme sylikkäin ja suutelimme. Siinä kaikki.Sovimme että olisimme vain ystäviä.Minuun se kuitenkin jätti jäljen. En voinut katsoa itseäni peiliin. Olin pettäjä ja päätin kertoa miehelleni. Kävi miten kävi. Halusin puhdistaa pöydän ja aloittaa kaiken alusta.Aivan alusta.Luulin että mieheni suhtautuisi asiaan ymmärtäväisesti ja voisimme keskustella asian rauhassa pois, mutta toisin kävi.Siitä alkoi perhe helvetti.

Jouduin tekemään ratkaisun ja hankin miehelleni asunnon johon hän muutti.Hän meni aivan sekaisin tuosta uutisesta, vaikka olin sanonut että haluan korjata asiamme kuntoon enkä ole häntä jättämässä.Tarvitsen vain hieman aikaa saadakseni asiani kuntoon eli unohtaakseni  tuon toisen miehen. Hän söi masennuslääkkeitä, joi ja kävi baareissa, kyttäsi minua , tuli öisin tarkistuskäynneille.Pahinta oli uhkailu, kiukuttelu,painostus,henkinen väkivalta ja lopuksi fyysinen.En olisi ikinä uskonut mitä kaikkea toinen voi keksiä.En saanut olla hetkeäkään rauhassa. Mieheni meni niin pitkälle että lopulta tuijotin leipäveistä ja rukoilin että pääsisin hengissä ulos talosta.Minun oli pakko muuttaa pois.Tänne tuntemattomaan osoitteesseen ja hain avioeroa.

Nyt vain olen ja odottelen ihmettä.Miten tästä kaikesta selviän.Asioiden setviminen tulee viemään pitkään.Pelkään mieheni näkemistä ja hän on täysin haluton sopimaan yhteisen omaisuuden jakamisesta.