Tässä tätä nyt tulee silläkin uhalla että tiedän mieheni vetävän herneen nenään sillä uskon vakaasti hänen tätä lukevan.
Tärkein päätökseni on se että en lakkaa elämästä kenenkään takia vaikka olisi kuinka mustasukkainen tahansa.Miesten/miehen on vaan pakko hyväksyä minut tällaisena kun olen.En aio muuttua toiseksi enkä tee asioita vain siksi että toisella olisi turvallinen olla.Haluan olla juuri se ihminen mikä olen ilman että tarvitsee miettiä sanomisia tai tekemisiä.Ei minun tarvitse suojella toisen tunteita.Ne ovat hänen ongelmansa jos ei niitä voi hallita.Sen taidon joutuu opettelemaan ja sen oppii.Minäkin opin.Uskomatonta kyllä.Kärsivällisyyttä joudun vielä opettelemaan.Välillä sorrun siihen,että minulle heti kaikki.En odota.Luulen sen kuitenkin johtuvan siitä että olen vieläkin toipilas ja kun minun ei enää tarvitse olla törkeän itsekäs nujertajia vastaan voin siinäkin asiassa hellittää.Nythän yhä joudun taistelemaan hyväksikäyttäjiä vastaan raivatessani tietä.Vaikkakin vähemmän kun ennen.
Osa minusta yhä kuitenkin riitelee keskenään ja vetää takaisin kohti vanhaa.Vaihdan mielipiteitäni.Tunteeni ovat kuin vuoristorata,mutta yhä vähemmän kun ennen.Olen ne asiat nyt tunnistanut.En olekaan niin erakkoluonne kun olen luullut olevani.Tarvitsen muiden ihmisten seuraa.Ystäviä ja jonkun kainaloa välillä.Viihdyn kyllä yksin ja tarvitsen yksinäisyyttä.Pahinta on olla jonkun kanssa 24 tuntia vuorokaudessa koko ajan.En siis voi palata perinteiseen parisuhteeseen enää.En kestä sitä jatkuvaa läsnäoloa.Tämä tieto tulee olemaan miehelleni kova pala.Emme tule palaamaan yhteen vaikka hän onkin kovasti muuttunut.En usko että jaksan olla jokupäivä parisuhteessa hänen kanssa.Hänen pitäisi muuttua valtavan paljon ja siihen menee aikaa.En voi lakata elämästä siksi aikaa, mitä hän tuntuu nyt vaativan minulta.Minun on päästettävä hänet menemään ja annettava hänelle mahdollisuus löytää joku joka haluaa parisuhteen.En voi pitää häntä vain omien tarpeideni tyydyttäjänä.Se on liian julmaa häntä kohtaan.
Nyt muutaman viikon aikana olen pohtinut monia asioita.Haluan olla vapaa.Haluan olla itsenäinen.Inhoan kyttääjiä.Haluan olla iloinen ja mennä minne huvittaa.Inhoan ripustautujia.Ne ovat taakka ja vaativat jotain koko ajan.Inhoan myös mustasukkaisuutta.Se on loukkaavaa.
Tapasin erään ihmisen johon tutustuin vajaa vuosi sitten ja hän avasi taas minulle muistiin asioita joita olin unohtanut.Niitä olen nyt pohtinut muutaman päivän ja siksi nämä asiat ovat vain vahvistuneet.Olenkin kahden vaiheilla tapaanko häntä vielä.Hän on nykyään varattu,mutta ystävä kuitenkin.Emme ole pitäneet yhteyttä,mutta aina välillä törmäämme.Olen myös törmännyt ihmiseen jonka kanssa on helppo olla.Ei ripustaudu eikä ole taakka eikä vaadi mitään sellaista mitä en pysty antamaan.Voin olla oma itseni koko ajan eikä siitä seuraa murjotusta yms.Hän voisi hyvinkin olla sitä mitä tarvitsen ilman sen kummempaa sitoutumista.Eikä vielä siinäkään kaikki.Sain mielenkiintoisen tarjouksen,mutta kieltäydyin siitä toistaiseksi.Pidän sen kuitenkin mielessä ja sitten on vielä yksi varteenotettava mies joka ei taatusti takerru minuun.Senkin pidän mielessä tulevaisuutta varten.
Nyt varmaan ihmettelen miksen ole kirjoittanut toisesta miehestä vielä mitään.No en ole häntä unohtanut.Hän on yhä läheinen ystävä ja yhteyttä pidämme toisiimme silloin kun tuntuu siltä että haluaa tietää miten toisella menee.Mitään sen kummempaa ei ole menossa.Se menee eteenpäin omalla painollaan.Ystävyydentestausvaiheemme on päättynyt ja olemme nyt erottamattomia ystäviä vaikka emme pitäisi yhteyttä vuosiin.Olen tunnetasolla päässyt neutraaliin tilaan.Luulen että olemme nyt löytäneet yhteisymmärryksen siitä miten toisiamme ystävinä käsittelemme.Kumpikaan ei halua menettää ystävyyttämme.Se on tärkeä tuki että jaksamme huomisen yli
Niin siitä vielä että olen nyt toipunut jo melkein kokonaan stressistä ja uupumuksesta.Uskonkin olevani kesäloman jälkeen täysin toipunut vaikka syksy onkin minulle aina uupumusta aiheuttavaa.Eli kyllä tässä erossa vaan vuosi menee halusi tai ei .
Taidan hetken taas rypeä itsesäälissä ja spekuloida asioita.Jos toista miestä ei olisi tai hän olisi minut jättänyt rauhaan keväällä vuosi sitten kun pyysin niin olisin yhä exän kanssa.En tiedä olisinko hengissä ,mutta jos olisin niin kävisimme terapiassa ja yrittäisimme saada asiat kuntoon.Tunteenikin exää kohtaan olisivat toisenlaiset.
Mietin yhä mikä tarkoitus tuolla toisella miehellä oikein on elämässäni kun ei tunnu jäävän millään taka-alalle.Aina tulee eteen jostakin.Jostain syystä hän on nyt tunkeutunut elämääni ja pelkään että se ei ole mitään kovinkaan mukavaa.Ei ainakaan tunnu mukavalta.On vaikea taistella näkymätöntä vihollista vastaan.Ymmärtäisin jos hän haluaisi seksiä,mutta ei tunnu haluavan.Ei halua myöskään suhdetta kanssani.Ystävä hän kyllä haluaisi olla,mutten ymmärrä miksi.Minä en koe häntä ystäväksi.Ystävät luottavat toisiinsa ja kertovat salaisuuksia toisilleen,mutta meidän välillä ei niin ole.Emme siis ole edes ystäviä.Meidän välillä ei edes vallitse yhteisymmärrystäkään.Olen ihan hukassa ja ajatukset kiertävät samaa kehää.Miksi hän pitää minuun yhteyttä?Mitä hän tällaisesta saa?Ikuinen arvoitus.Voi olla ettei pääni kestä tätä katsoa loppuun.Käyn niin ylikierroksilla ja ahdistaa koko touhu.Vetäydyn taas yksinäisyyteen.Miksi tää on niin vaikeeta?
Miksi? En tosiaan voi ymmärtää mitä tuo toinen mies minusta vieläkin haluaa.Miksei jätä rauhaan.Sain taas viestin häneltä.Sellasen niinkun ennenkin paitsi se sisälsi piikin minulle.Rivien välistä voi tulkita pientä vittuiluakin ja vihjailuja taas siihen suuntaan jonka tietää minua ärsyttävän.Mietin mitä vastaan ja vastaanko.No eihän oikein voi olla näin jouluna vastaamattakaan,mutta jätän sen aamuun.Sävy on kyllä toinen minulla kun vielä muutama viikko sitten.Oon kypsä tähän leikkiin.
Sorruin lopullisesti juomaan tuon viestin jälkeen.Jos en joisi…itkisin.Tämä turruttaa hiukan aisteja.Niin paljon se tuo tuskaa ja mielipahaa elämääni.Muutenkin masis päällä.Siitä on nyt vuosi ensimmäisestä yhteen otosta.Tänään sitä viimeksi mietin ja tulin siihen johtopäätökseen että ylireagoin siihen sillon aikoinaan.Jos hän olisi löytänyt minut töistä niin tuota viestiä ei koskaan olisi tullut.Sitä ei todellakaan olisi koskaan tullut.Typerää näin jälkikäteen spekuloida asialla,mutta edes jotain selkeyttä kaipaa siihen miksi hän ei jätä rauhaan ,vaikkei multa mitään haluakkaan.Ystäviä.Mä en halua olla mikään ystävä.Mä oon puutteessa oleva nainen jota ei auteta puutostilan korjaamisessa.
Sain toissayönä myös oudon puhelun.Sen soittaja ei voi olla kun mun ex .Päädyin exään soittoajan perusteella,vaikka numero ei ole kun muutamalla.Sorruin joulumielelle ja laitoin hänelle sähköisen joulutervehdyksen.Toivottavasti se ei aiheuta mitään hirveyksiä ja tunne vyöryjä.
Nettiystävä jäi hiukan tauolle,mutta toivottavasti putkahtaa taas markkinoille pyhien jälkeen ja pääsemme asioissa eteenpäin.Hidastahan tämä viestittely on.Ei hän kuitenkaan uskaltanut soittaa minulle eikä lähettää textaria.No aika näyttää tuoko hän elämääni sitä mitä kaipaan kun ei tunnu muista olevan.On vaan niin kaukana.Toisaalta mietin että sehän onkin vain hyvä asia.Saa taatusti laatu aikaa kun joutuu sopimaan oikein viikonlopun vapaaksi tapaamiselle.
Tuntuu siltä että vaikka miehiä tulee niin yksikään ei jää taakse.Sitä ihmettelen miksei.Niin on myös tämän matkakumppanin kanssa joka halusikin sopia lopuksi tapaamisen kanssani kun en matkalle lähtenyt.Eikä tietenkään uskonut selityksiäni kun hänelle suoraan kerroin vaan vielä senkin jälkeen on viestiä pukannut tulemaan.
Pitäisikö tästä oppia jotain?Ehkä joku päivä saan vastauksen miksi nämä asiat vain menevät näin kun menevät.Huomenna kuitenkin toivon kykeneväni vielä kauppa reissulle aamusta,joten nyt kun tuska alkaa helpottaa lähden nukkumaan.
Arvatkaas kuka taas valvoo? Eikä mitään syytä tälläkään kertaa.No kaitpa tämä kuuluu tähän Joulun tuomaan olotilaan.Odotusta että jotain hyvää tapahtuisi.Kaikki ikävä unohtuisi ja heräisi onnellisena uuteen päivään.
Oloni on hiukan parempi kun aiemmin koska jotain hyvääkin minulle eilen tapahtui.Se vaan on semmonen juttu etten uskalla sillä hehkutella ennen kun olen siitä ihan varma mitä oikein tapahtuu.On ollut mukava huomata että virtuaaliystäviltäkin saa niin paljon sisältöä elämään.Jotenkin minusta tuntuu niinkuin rauha olisi laskeutunut taas ylleni.Voihan se johtua tästä yön hiljaisuudestakin.
Eräs ihminen on myös mielessäni ja toivon hänelle hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta.En syitä tiedä miksi poisti Bloginsa,mutta se tarina kosketti monia ihmisiä ja moni sai voimia jatkaa elämää eteenpäin.Myös minä.Niin hieno selviytymistarina se oli.Harmi ettei siitä ole enää muille apua.Se oli suoritus pohjamudista ylös täyteen elämään.
Taikauskoinen kun olen niin tuossa pöydällä on eräs paketti.Se kuulemma suojelee minua joltain.Näin sen antaja kertoi.En sitä kumminkaan saa avata kun vasta aattona.Tuon paketin saamisen jälkeen minulle on tapahtunut muutama outo juttu.Olen väitettä yrittänyt kumota mutta aina tuon paketin vetovoima on todistanut toisin.Alan kohta oikeastikkin uskoa että sillä on vaikutus minun elämään positiivisessa mielessä, vaikka pidän tiukasti kiinni menneestä.Tuo kun tuppaa työntämään ajatuksiani eteenpäin kohti huomista.Huomenna tuon paketin arvoitus minulle vihdoinkin selviää.
Huomenna onkin jo aatto.Silloin on yksinäisyyteni suurimmillaan kun kaikki ovat juhlimassa perheidensä tai ystäviens luona.Ehkäpä lähden kylille katselemaan montako pukkia näen yhtä aikaa tai muuten vain ulos lenkille.Ei taida lunta olla tulossa jouluksi.Eihän sitä tosin tiedä vaikka tästä sittenkin joulu tulisi myös minulle.
Hyvää Joulua kaikille lukioille ja virtuaaliystäville!
Tämä on taas niitä päiviä kun mua masentaa tosi paljon.Ei edes joululaulujen kuuntelu tuo sitä mitä ennen eli hyvän ja rauhallisen mielen.Masentaa tämä yksinäisyys ja seksittömyys.Suurimmaksi osaksi tää treffitouhu ja sen seksiseuran etsiminen,jota nyt ei tunnu millään saavan ilman sydänsuruja.Kuka hullu kaipaa vielä lisää sydänsuruja.No minäpä tietenkin.Kyllä mun pitäs vaan antaa periksi ja unohtaa ensin nämä kaksi edellistä ennen kun lähden seuraavaa yrittämään.Itseni tuntien saan varmasti siipeeni seuraavaltakin kun oon niin tunne ihminen kuitenkin ja tuppaan rakastumaan varsinkin jos kohde on miellyttävä ja kertoilee ihania asioita korvaan.En kuitenkaan ole koskaan käyttänyt edellisen unohtamiseen laastarisuhdetta vaan olen kärsinyt ainakin kaksi vuotta ennen kun olen pystynyt seuraavan kanssa olemaan.En ymmärrä mikä minua ajaa näin kovasti uuden ihmisen syliin.Hyväksytyksi tulemisen tarvekko vai joku muu juttu?
Tää puute ja kaipuu toisen ihmisen kainaloon tekee mut hulluksi.Sitä kun toivoo löytävänsä edes jotain tähän hellyyden kaipuuseen.No ei ihan mitä tahansa vaan intohimoista seuraa suudelmineen kaikkineen.Kuuluuko tämä johonkin paranemisprosessiin?
Sen nyt kuitenkin tiedän ja tajuan etten voi suhdetta aloittaa kenenkään kanssa pitkiin aikoihin kun haavat ovat niin syvät.Jos en käsittele mennyttä niin se jää vain kummittelemaan tuleviin suhteisiin ja koitoksiin.Olen kumminkin vielä sekaisin avioerosta ja sen aiheuttamista traumoista jotka välillä tunkee tajuntaan saaden minut voimaan pahoin.Samoin usko rakkauteen on mennyt kun luulin tämän yhden minuun kohdistunutta mielenkiintoa rakastumisen aiheuttamaksi ja sitä miten hän minua käsitteli.No enää en sitä ihmettele.Hänkään ei ole toipunut exästään.Ehkä hän etsi silloin samaa kun minä nyt.
Onneksi sentään sain matkakumppanin jätettyä ja aion hänet jättää kokonaan.Ei ole sitä mitä tarvitsen.Se on tuolla jossain.Tulee sitten kun on sen aika.Vaikka sitä luulee että viestittely vie yksinäisyyttä ,niin ei kuitenkaan tunnu olevan.Tuntuu niinkuin se vain lisäisi yksinäisyyttä ja kaipuuta kuulua hetkeksi jollekkin.
Silti jaksan uskoa että vielä tulee päivä kun ei masenna ja sitä aitoa säpinää on ilman mustasukkaisuutta ilmassa.Aito ja terve kumppani pitämässä kädestä.Sanomassa että ei ole kiirettä mihinkään.Ollaan vain nyt ja tässä.
Tarkoitus ei ollut olla ihan joutilaana koko päivää, mutta tästä näyttää tulevan sellainen.Aikaa vain itselleni.Nukuin aamulla pitkään, vaikka kissan mielestä olisi pitänyt nousta kuudelta viimeistään ylös.Nukuin kuitenkin puoli yhteentoista.Ei edes meteli naapurista saanut minua heräämään aikaisemmin.Enkä myöskään herännyt päänsärkyyn niinkuin aikaisempina vapaapäivinä.Stressini on vähentynyt eikä enää paina hartioillani.Olen loppujen lopuksi helpottunut.Ilmiselvästikkin iso taakka on poissa harteiltani sekä huolia paljon vähemmän.En arvannut työasioiden stressanneen minua ihan näin paljon.
Olin miettinyt päivän ohjelman valmiiksi.Oli kaikenlaisia suunnitelmia mitä pitäisi tehdä.Heitin kuitenkin ne suunnitelmat hyvinkin pian pois.Tänään ei edetä suunnitellusti.Päädyin kuitenkin tänne surffailemaan jälleen kerran.Tämä kun vaan tuntuu niin hyvälle ja olo helpottuu sekä ajatukset selkiintyvät koko ajan.Oloni kevenee.Nyt kuitenkin lukiessani eri tarinoita olen tajunnut että tarvitsen tämän joutilaan päivän ilman minkäänlaisia velvoitteita.Tarvitsen toisten selviytymis tarinoita.Saan mittasuhteen omille ongelmilleni ja kyseenalaistettua asioita sekä uusia näkökantoja asioihin.
Oloni tuntuu tässä yksinäisyyden ja hiljaisuuden keskellä ainakin toistaiseksi ihan hyvältä.Kaaos kodissani ei enää ahdista.Enää ei edes itketä.Astiat jotka ovat olleet jo kolme viikkoa pesemättä saavat olla vielä ainakin hetken odottamassa vuoroaan.Minusta irtoaa tällähetkellä sellaista uutta intoa.Energiaa kumpuaa jostain syvältä sisimmässäni.Olen hiukan hämmästynyt.Luulin että romahdukseni olisi ollut syvempi ja kaaottisempi, mutta ilmeisesti olen selviytymässä eilisestäkin ja jopa nopeasti.
Nyt lataan akkuja uusia koitoksia varten.Onhan kohta tulossa firman pikkujoulut.Odotan niitä innolla ja haluan olla silloin henkisesti hyvässä kunnossa.Mutta tänään vain keskityn puuhastelemaan niitä asioita ,jotka tuntuvat erityisen hyvälle.
Oli ihan pakko käydä puntarissa.Mieheni päivitteli eilen laihuuttani sekä ihmetteli mitä ihmettä minulla oikein tuntui vaatteiden alla ja missä tissit oikein olivat kun ei löytynyt muuta kun näppylät.
No luuthan ne olivat alkaneet törröttämään sieltä täältä ja tissini olivat kutistuneet kahvikuppikokoon.Se sai minut havahtumaan mitä muuta minulle on ero aikana tapahtunut.En ollut tajunnutkaan että olin laihtunut näinkin paljon näin lyhyessä ajassa.Kuudessa viikossa lähes viisi kiloa.Melkein kilo per viikko.Kaikkiaan paino on pudonnut kuusi kiloa tänne muuton alkamisesta.En tosin ole yhtä laihassa kunnossa kun suhteemme alkuaikoina, mutta jos tämä tahti jatkuu on syytä huolestua toden teolla.
Ilokseni totesin myöskin kuntoni olevan parempi kuin suhteen aikana.Minulta siis löytyi enemmän kestävyyttä sängyssä kun mieheltäni.Pystyin viemään homman loppuun hyvällä suorituksella.Tosin hän poti krapulaa, mutta siltikin uskon olevani kovempikuntoinen.Ennen oli toisinpäin.Väsähdin ja mies joutui hoitamaan homman loppuun.Myöskin huomasin ettei onnettomuudesta ollut jäänyt minulle pysyvää keuhkosairautta.On siis syytä olla tyytyväinen että on edes ruumiillisesti hyvässä kunnossa vaikka henkinen puoli onkin rempallaan.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin On alettava paneutumaan ongelmakohtiin sekä satsattava omaan hyvinvointiin enemmän.Olen ollut kyllä tietoinen että teen taas ihan liikaa töitä vaikka enää minulla ei ole tällähetkellä kuin yksi kokopäivätyö.Tosin teen pitkää päivää enkä aina muista edes käydä tauoilla.Olen pyrkinyt syömään yhden eineksen ja jugurtin töissä.Pitkää päivää teen nyt siksi ettei tarvitsisi ajatella yksinäisyyttä ja erontuottamaa ikävää.Kotona syön sitten jotain mitä tahansa mitä tekee mieli.Ruoka ei todellakaan ole oikein maittanut.Puoliväkisin koetan syödä evääni töissä. Luulen kuitenkin että kun mieli kohoaa niin alkaa ruokakin maittamaan ja alan kaipaamaan muutakin tekemistä kuin työ.Onhan tämä blogi jo hyvä askel oikeaan suuntaan:)
Miten vaikeaa voikaan olla ensimmäisen jutun kirjoittaminen.Ei oikein tiedä mistä aloittaisi kun on niin paljon asioita jotka pyörivät mielessä ,eikä oikein tiedä millaiseksi bloginsa haluaisi.Hempeästä sivustani huolimatta ei elämäni ole vaaleanpunaista unelmaa vaan jotain ihan muuta.
Olen avioeroa läpikäyvä 35-vuotias lapseton nainen. Minulla on 10-vuotias kissa jota hoivaan ja hellin. Asun tällä hetkellä omassa yksiössä rivitalossa.
Tämän päiväkirjan tarkoitus on hiukan itsekäs eli kirjoitan sitä helpottaakseni yksinäisyyttäni ja omaa tuskaista oloani. Onhan minulla ystäviä, mutta en ole oikein seurustelu tuulella ,enkä jaksa kulkea tekohymy huulilla koko ajan ja selitellä miksi en halua lähteä johonkin. Toivon toki että löytyisi kohtalotovereita joiden kanssa jakaa ajatuksia kuinka selvitä elämässä eteenpäin kun on petetty, jätetty ja pettynyt elämään ja sen tuomiin kiusauksiin.
Elämäni on täysin rempallaan ja olen kykenemätön tekemään yhtään mitään. Pitää paikkansa kun sanotaan millainen koti sellainen ihminen. Asuntoni on vieläkin sekaisin muuton jäljiltä. Niin on elämänikin yhtä sotkuista ja saamatonta.En ole saanut aikaiseksi purkaa laatikoita ja laittaa tavaroita paikalleen.
Tämä blogi on ensimmäinen askel kohti parempaa elämää. Haluan saada aikaiseksi edes jotain, josta saan voimia nousta jaloilleni ja saada asiani sekä elämäni kuntoon.
Huomenna on raskas päivä. Tapaan rakkaan aviomieheni monen viikon jälkeen. Kaipaus ja ikävä hänen syliinsä on kauhea.Olen häneen yhä rakastunut, eikä hänen kohtaamisensa onnistu ilman kyyneliä. Olen täysin hukassa ja tunteitteni armoilla.En saa häneen mitään kontaktia. En sitä kyllä ihmettele tekemisieni ja sanojeni jälkeen, mutta silti tuntuu oudolta kun toinen on niin rakastanut minua eikä enää rakasta. Enää en tiedä hänen tunteistaan muuta kun, että hän vihaa ja haluaa kostaa minulle aiheuttamani tuskan ja vääryydet eikä edes peittele. Se on hyvin julmaa ja raakaa. Onhan hän taitava manipuloija sekä henkisen väkivallan taituri ollut suhteessamme. Miksi siis rakastan miestä, joka on tehnyt elämästäni kurjaa ja haluan hänet takaisin?
Mistä siis kaikki sai alkunsa?
Meidän suhteeseen on mahtunut surullisia tapahtumia todella paljon. Yleensä ne lujittavat suhdetta. Niin meillekkin kävi aluksi, mutta kun ne samat ongelmat seuraavat vuosia perästä eikä toinen kykene niitä jättämään taakseen on parisuhde lujilla.
Kaikki sai alkunsa hänen vanhempiensa sarastuttua. Hänen masennuskierteensä alkoi silloin ja antoi luvan uhkailla itsemurhalla. Minulla oli samaan aikaan menossa lapsettomuushoidot ja eihän sitä lasta sitten tietenkään tullut sen kriisin keskelle.Oma keskenmenoni hautautui hänen tuskansa alle. Yritimme adoptiota, mutta sieltä ilmoitettiin ettemme tule koskaan saamaan lasta, joten sekin jäi.Se oli miehelleni kovempi isku kun minulle.Itse halusin unohtaa ja jatkaa elämää eteenpäin, mutta mieheni ei unohtanut. Asiat kulkivat vuodesta toiseen jutuissa mukana.Elämämme oli myös muutenkin kiireistä.Kun hän ei antanut minun käydä missään ,niin korvasin sen työllä ja teinkin pitkää työpäivää lähes lomitta viimeiset 4-vuotta. Hänen aikansa täyttivät uhkapelaaminen, saunaillat ja urheilu, joten yhteistä aikaa ei paljon ollut. Seksistä emme kuitenkaan tinkineet.Se oli hyvää ja lähes päivittäistä toiseksi viimeiseen kriisiimme asti.
Parivuotta tein töitä saadaksemme suhteemme raiteilleen ja järjestettyä yhteistä aikaa ,sekä normaalin perhe- elämän. Onnistuin ja totesin rakastavani miestä todella syvästi sillä aikuisen rakkauden tavalla. Se oli minulle uusi tunne, jollaista en ollut ennen kokenut.Kaikki tuntui ihanalta ja luottamus suhteeseen sekä mieheen oli täydellinen. Uskaltauduin lähtemään hänen kanssaan baariin. Aikaisemmin oli vain huonoja kokemuksia baari-illoista hänen kanssaan. Hän kävi yleensä ilman minua.Olemme molemmat aika mustasukkaisia ja se sitten tulikin tuhoamaan koko jutun.
Juttelin erään miespuolisen tuttavani kanssa kun hän tuli pyytämään tanssimaan kanssaan. Sanoin että saat mennä jonkun toisen kanssa(luotin siis täysin mieheeni) ja hän menikin. Vessaan mennessä silmäni löysivätkin hänen baaritiskiltä kyseisen naisen kanssa juttelemassa. Kun palasin vessasta hän edelleen jutteli ja kävin hakemassa juomani ja lähdin kulkemaan miestäni kohti. Pysähdyin kuin naulattu tuijottamaan heitä.En voinut uskoa että mieheni suuteli tuota naista. No eihän yksi kerta mitään, mutta nyt se suuteli jo toisen kerran. Olin aivan shokissa ja järkyttynyt. Nainen ei kylläkään ollut kovin halukas, mutta minua raivostutti mieheni.Miten hän kehtasi tehdä tämän minulle? Olin tehnyt viimeiset 2-vuotta töitä suhteemme eteen. Löytänyt luottamuksen ,järjestänyt yhteistä aikaa ja siinä oli kiitos uurastuksestani. Läväytin miestäni poskelle ja lähdin kotiin. Toiseksi viimeinen kriisimme oli valmis.
Ajauduin takaisin tekemään pitkää lomatonta työpäivää ,viikonloppuisinkin. Kävin kotona vain nukkumassa.Seksi ei maittanut.Olin pohjattoman surullinen ja pettynyt.Äidilläni todettiin syöpä.Masennuin.Elämäni oli romahtanut.Mietin kuinka monia hän oli pussaillut niinä baari-iltoina joita oli vuosien varrella ollut? Miksi hän osoitti kiitollisuutta tuolle naiselle (hän itse sanoi että oli tuolle naiselle kiitollinen kun hän lähti tanssimaan ja minä en lähtenyt.Siksi pussasi häntä.)eikä minulle joka tein kaikkeni hänen eteensä, jotta hänen olisi hyvä olla.Sen ainoan kerran kun kieltäydyin tekemästä jotain hän kääntää selkänsä.
En tiennyt mitä tehdä. Olin itsemurhan partaalla. Oli kulunut jo puolivuotta tapahtuneesta.Olin kävelevä zombi.Käännyin mieheni puoleen ja pyysin apua. Hän käänsi selkänsä jälleen kerran ja jätti minut selviytymään yksin.
Lähetin hiljaisen rukouksen” Anna minulle jotain mihin tarttua”. Seuraavana päivänä rukoukseeni vastattiin. Tapasin sielunystävän. Hän oli kuin minä.Samat ajatukset.Hän sai minut hymyilemään.Odotin juttuhetkiämme.Kolmannen kerran hänet nähdessäni tajusin olevani lumottu/rakastunut tuohon mieheen.Olin vähällä suudella häntä. Olin hämilläni. Miksi? Mitä minulle oikein on tapahtumassa? Rakastan omaa miestäni? Miksi tuo vaikuttaa minuun niin syvästi, että unohdan todellisuuden? Vetäydyin ja pakenin paikalta.En kyennyt kertomaan että olin naimisissa .Aloin vältellä häntä, mutta hän ei ollut unohtanut minua ,vaan otti jouluna yhteyttä.Siitä alkoi viimeinen kriisimme.
Olin mieheni kanssa reissussa parantamassa välejämme kun tuo kohtalokas viesti saapui. Vastasin ja siitä alkoi tiivis viestittely. Mieheni huiteli omilla teillään ja oli jättänyt minut yksin ,vaikka meidän piti parannella suhdettamme.Annoin lopullisesti periksi kiusaukselle. Miksi en vastailisi jos se tuo hymyn naamalleni.Olinhan jo pitkään ollut onneton.Viikon viestittelyn jälkeen kerroin olevani naimisissa.Yllätyksekseni hän ei halunnut lopettaa.Kerroin tunteistani, mutta sekään ei pelästyttänyt häntä. Näin häntä muutaman kerran, soiteltiin ja viestiteltiin. Vaihdettiin muutaman kerran suudelmia. Minä rakastuin yhä syvemmin. Päädyin yöksi hänen luokseen. Yhä vielä tänäänkin ihmettelen mitä oikein tapahtui silloin. Hän ei halunnut seksiä kanssani, koska minulla oli mies.Juttelimme ja nukuimme sylikkäin ja suutelimme. Siinä kaikki.Sovimme että olisimme vain ystäviä.Minuun se kuitenkin jätti jäljen. En voinut katsoa itseäni peiliin. Olin pettäjä ja päätin kertoa miehelleni. Kävi miten kävi. Halusin puhdistaa pöydän ja aloittaa kaiken alusta.Aivan alusta.Luulin että mieheni suhtautuisi asiaan ymmärtäväisesti ja voisimme keskustella asian rauhassa pois, mutta toisin kävi.Siitä alkoi perhe helvetti.
Jouduin tekemään ratkaisun ja hankin miehelleni asunnon johon hän muutti.Hän meni aivan sekaisin tuosta uutisesta, vaikka olin sanonut että haluan korjata asiamme kuntoon enkä ole häntä jättämässä.Tarvitsen vain hieman aikaa saadakseni asiani kuntoon eli unohtaakseni tuon toisen miehen. Hän söi masennuslääkkeitä, joi ja kävi baareissa, kyttäsi minua , tuli öisin tarkistuskäynneille.Pahinta oli uhkailu, kiukuttelu,painostus,henkinen väkivalta ja lopuksi fyysinen.En olisi ikinä uskonut mitä kaikkea toinen voi keksiä.En saanut olla hetkeäkään rauhassa. Mieheni meni niin pitkälle että lopulta tuijotin leipäveistä ja rukoilin että pääsisin hengissä ulos talosta.Minun oli pakko muuttaa pois.Tänne tuntemattomaan osoitteesseen ja hain avioeroa.
Nyt vain olen ja odottelen ihmettä.Miten tästä kaikesta selviän.Asioiden setviminen tulee viemään pitkään.Pelkään mieheni näkemistä ja hän on täysin haluton sopimaan yhteisen omaisuuden jakamisesta.
